Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa nimiperiaate aviovarallisuusjärjestelmässä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun puolisot solmivat avioliiton, omistussuhteet pysyvät ennallaan siten, että kumpikin puoliso omistaa yksin sen omaisuuden, joka hänellä oli ennen avioliiton solmimistakin. Sama koskee sitä omaisuutta, jonka puolisot avioliiton aikana hankkivat tai saavat. Jos puolisot hankkivat yhteistä omaisuutta maksamalla kauppahinnan puoliksi, on lähtökohtana omistussuhteiden selvittämisessä niin sanottu nimiperiaate. Nimiperiaatteen mukaan se, jonka nimiin omaisuus on ostettu, rekisteröity tai kirjattu, on omaisuuden omistaja. Nimiperiaatteen mukainen olettama on luonnollisesti mahdollista kumota esittämällä muuta näyttöä omistussuhteista. Mahdollista on esimerkiksi, että puolisot hankkivat omaisuutta yhteiseen lukuun, mutta toisen nimiin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]