Minilex - Lakipuhelin

Avioehtosopimus ja yritys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Puolisot omistavat avioliiton aikana saamansa ja heillä avioliittoon mennessään olleen omaisuutensa itse. Puolisoilla on kuitenkin lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen, mikä koskee myös puolisoilla olevia yrityksen osakkeita, tuottoa ja muuta yritysvarallisuutta. Avio-oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että sen alaisen omaisuuden arvo vähennettynä veloilla jaetaan avioliiton päättymisvaiheessa toimitettavassa osituksessa tasan puolisoiden kesken. Laskennallinen jako toteutetaan siten, että enemmän omistanut puoliso luovuttaa vähemmän omistaneelle puolisolle omaisuutta tasinkona. Jos toisella puolisolla on siis paljon omaisuutta esimerkiksi yrityksen kautta ja hän on siten selkeästi varakkaampi puoliso, voi hän joutua luovuttamaan toiselle puolisolle huomattavasti tasinkoa. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, ettei yrittäjäpuoliso pysty suorittamaan tasinkoa jakamatta yritystä, jolloin yrityksen toiminta voi vaarantua.

Avio-oikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa avioehtosopimuksella. Avioehto on puolisoiden keskinäinen, määrämuotoinen sopimus, jolla osapuolet voivat sopia avio-oikeuden ulottuvuudesta. Avio-oikeuden ulkopuolelle voidaan rajata esimerkiksi molempien tai vain toisen omaisuus. Rajaus voidaan tehdä koskemaan joko kaikkea omaisuutta tai vain tiettyä omaisuuserää, kuten yritysvarallisuutta. Avioehtosopimuksella voidaan määrätä siitä omaisuudesta, mitä puolisoilla on sopimusta solmittaessa sekä omaisuudesta, jota puolisot tulevaisuudessa saavat. Siten avioehtosopimus voidaan tehdä yritystä koskien esimerkiksi ennen yrityksen perustamista tai milloin vain yrityksen elinkaaren aikana. Avioehtosopimuksessa voidaan määrätä myös yrityksen tuoton avio-oikeudellisesta luonteesta. Mikäli puolisoilla on yhteinen yritys, voivat he myös halutessaan sopia, että avio-oikeuden alaista on nimenomaan yritysvarallisuus muun omaisuuden jäädessä ulkopuolelle, jolloin ositus kohdistuu liiton päättyessä vain yritysomaisuuteen. Avioehtosopimuksen tekeminen voi olla yritystoimintaa harjoittavalle puolisolle äärimmäisen tärkeää, ja näin on erityisesti silloin, jos hän haluaa taata toiminnan jatkuvuuden. Avioehtosopimusta tehtäessä kannattaa sen vaikutusta ositukseen pohtia kuitenkin monipuolisesti, ja myös toisen puolison asema tulisi huomioida. Mikäli sinulla on kysyttävää avioehtosopimuksen laatimiseen liittyen, neuvoja saat esimerkiksi soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]