Minilex - Lakipuhelin

Lesken perintöoikeus ja avioehto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Eloon jäänyt aviopuoliso eli leski perii lain mukaan ensiksi kuolleen puolison, mikäli tältä ei jäänyt rintaperillisiä, eikä hän ollut tehnyt testamenttia. Rintaperillisiä ovat perittävän jälkeläiset suoraan alenevassa polvessa. Lesken perintöoikeus ei ole riippuvainen avio-oikeuden ulottuvuudesta puolisoiden välisessä suhteessa vaan leski perii aina kyseisissä tilanteissa. Avio-oikeus on avioliiton purkautuessa realisoituva oikeus, jonka mukaan puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöt lasketaan osituksessa yhteen ja summa jaetaan puoliksi puolisoiden kesken. Avio-oikeus voidaan kuitenkin poistaa muun muassa avioehdolla joko kokonaan ja molemminpuolisesti tai esimerkiksi vain tietyn omaisuuden osalta, jolloin kyseistä omaisuutta ei oteta mukaan laskelmaan. Jos avio-oikeus on suljettu kokonaan pois, suoritetaan avioliiton purkautuessa ainoastaan omaisuuden erottelu.

Avioehtosopimus ja puolison perintöoikeus eivät siten ole toisensa poissulkevia tekijöitä ja leski periikin koko omaisuuden avio-oikeuden ulottuvuudesta riippumatta perittävän kuollessa rintaperillisettä. Avioehtosopimus vaikuttaa lesken periessä lähinnä lesken kuoleman jälkeen, kun omaisuutta jaetaan ensiksi kuolleen puolison mahdollisten toissijaisten perillisten ja lesken perillisten kesken. Jos osapuolilla nimittäin oli ensiksi kuolleen puolison kuollessa sellaista omaisuutta johon toisella ei ollut avio-oikeutta ja ensiksi kuolleen puolison jäämistö oli siten suurempi tai pienempi kuin puolet puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta, saavat hänen perillisensä lesken kuoltua vastaavan osan tämän pesästä. Pesän vaurastuminen katsotaan kuitenkin yleensä lesken hyväksi. Avioehtosopimus voi vaikuttaa myös leskelle määrättävän perintöveron määrään, sillä veroa on maksettava vain perintönä saadusta omaisuudesta.

Avioehtosopimuksen teko on yksi puolisoiden tapa vaikuttaa heidän omaisuutensa jakamiseen jommankumman kuoleman jälkeen, ja sen tekeminen onkin yhdessä testamentin teon kanssa tärkeä jäämistösuunnittelun muoto. Molempia tehtäessä on kiinnitettävä huomiota tiukkojen muotosäännösten noudattamiseen sekä kyseisen tahdonilmaisun antamisen vaikutuksiin. Sen arvioiminen, mitkä ratkaisut saavat missäkin tilanteessa aikaan osapuolten haluamat vaikutukset, voi olla hyvin haastavaa ja vaatia asiantuntijan apua. Jos tarvitset neuvoa vaikkapa avioehtoon liittyen, voit esimerkiksi soittaa lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]