Minilex - Lakipuhelin

Avio-oikeuden kumoaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avio-oikeus kuuluu avioliiton keskeisimpiin oikeusvaikutuksiin. Puolisot saavat avioliiton solmiessaan suoraan lain nojalla avio-oikeuden toistensa omaisuuteen. Avio-oikeuden vaikutus liittyy avioliiton päättymiseen avioeron tai puolison kuoleman johdosta. Avioliiton aikana puolisot edelleen omistavat oman omaisuutensa normaaliin tapaan. Avioliiton päättyessä puolisoiden yhteenlaskettu omaisuus jaetaan puoliksi siten, että enemmän omistava puoliso suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle, jolloin osuudet menevät tasan. Avio-oikeus voidaan kumota tekemällä avioehtosopimus.

Avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliittoa tai sen aikana, mutta ei enää sen päätyttyä. Avioehtosopimus vaikuttaa voimakkaasti puolisoiden lain mukaisiin oikeuksiin, joten sen voimaantulo on sidottu muotovaatimuksiin. Avioehtosopimuksella voidaan sopia, ettei kummallakaan tai toisella puolisolla ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Avio-oikeus voidaan poistaa osaksi tai kokonaan. Avioehtosopimus pitää tehdä kirjallisesti ja se tulee päivätä sekä allekirjoittaa. Se on myös todistettava oikeaksi kahden esteettömän henkilön toimesta. Lopuksi avioehtosopimus rekisteröidään Digi- ja väestötietovirastoon, jolloin se tulee voimaan. Avioehtosopimusta voidaan muuttaa tai se voidaan kumota samoin muotovaatimuksin kuin se on solmittu.


» Haluatko vastauksen lakiasiaasi? - Soita 0600 12 450 »



    Minilexin lakipuhelin on niitä harvoja palveluita, joita suosittelen ystävilleni.

    Mies, Länsi-Suomi


    Lakimiehet ovat avuliaita ja löytävät ratkaisuja vaikeilta tuntuviin asioihin.

    Nainen, Etelä-Suomi


    Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.

    Nainen, Itä-Suomi




Perittävä henkilö voi testamentilla rajoittaa testamentin saajan puolison avio-oikeutta testamentilla saatuun omaisuuteen.

Avioehtosopimuksella saattaa olla monenlaisia vaikutuksia aviopuolisoiden omaisuusjärjestelyihin avioliiton päättyessä. Samoin testamentilla puolison avio-oikeuden poistaminen saattaa olla hyvin tärkeä toimenpide. Avioehdon ja testamentin laatimisessa tulee olla huolellinen ja niissä kannattaa ottaa lakimies avuksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa