Minilex - Lakipuhelin

Avioehto ja nainen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioehtosopimuksen osapuolina ovat avioliitossa olevat henkilöt. Lisäksi rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat tehdä avioehtosopimuksen keskenään. Mahdollisuuteen olla osapuolena avioehtosopimuksessa ei vaikuta mitenkään henkilön sukupuoli. Avioliiton voi nykyään solmia kaksi henkilöä sukupuolesta riippumatta ja mahdollisuus rekisteröidä parisuhde on poistunut. Lisäksi parisuhteensa rekisteröineet voivat muuttaa suhteensa avioliitoksi. 

Itse avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliittoa tai sen aikana. Kuitenkaan avioeron vireille tulon jälkeen avioehtosopimusta ei voi tehdä. Avioehtosopimuksella puolisot voivat sopia siitä, ettei kummallakaan tai vain toisella heistä ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen tai vain osaan siitä. Näin avioehtosopimuksella sovitaan puolisoiden omaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Huomioitavaa on, että avioehtosopimusta ei voi tehdä yksin, vaan siihen tulee saada molempien puolisoiden suostumus. Esimerkiksi vaimo ei voi yksinään laatia avioehtosopimusta ilman aviomiehen tietämystä. 


» Haluatko vastauksen lakiasiaasi? - Soita 0600 12 450 »



    Minilexin lakipuhelin on niitä harvoja palveluita, joita suosittelen ystävilleni.

    Mies, Länsi-Suomi


    Lakimiehet ovat avuliaita ja löytävät ratkaisuja vaikeilta tuntuviin asioihin.

    Nainen, Etelä-Suomi


    Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.

    Nainen, Itä-Suomi




 

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Avioehtosopimuksen voi tehdä kaikki avioliittoon aikovat tai avioliitossa olevat sekä parisuhteensa rekisteröineet. 

- Avioehtosopimukseen vaaditaan molempien puolisoiden suostumus. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa