Minilex - Lakipuhelin

Avioehto ja lapset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioliiton solmimisen myötä puolisoille syntyy avioliittolain mukainen avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeus kuitenkin konkretisoituu vasta avioliiton päätyttyä avioeroon tai toisen puolison kuolemaan. Avio-oikeus ei siis muuta omistussuhteita avioliiton kestäessä.

Avioehtosopimuksella voidaan rajoittaa tai poistaa avio-oikeus. Avioehtosopimus on puolisoiden välinen sopimus, joka voidaan tehdä ennen avioliiton solmimista tai sen aikana. Kyseisellä sopimuksella puolisot voivat esimerkiksi sopia, ettei kummallakaan tai vain toisella heistä ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Avioehtosopimuksella sovitaan siis lähtökohtaisesti vain puolisoiden omaisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Jos puolisoilla on yhteinen lapsi, voivat he keskinäisin sopimuksin sopia lapsen huollosta sekä kasvatuksesta. Itse avioehtosopimuksen luonteeseen ei kuulu se, että siinä sovittaisiin lasten huollosta.

Vanhemmat voivat myös tehdä erillisen, virallisen sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Lapsen vanhemmat voivat esimerkiksi sopia, että lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti tai vain yksin toiselle vanhemmalle. Lisäksi sopimuksessa voidaan sopia lapsen asumisjärjestelyistä. Tällainen sopimus lapsen huollosta on kuitenkin tehtävä kirjallisesti ja se tulee esittää vahvistettavaksi sen kunnan sosiaalilautakunnalle, jossa lapsella on asuinpaikka ollakseen pätevä.

Avioehtosopimusta koskevat puolestaan omat muotomääräyksensä. Sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja avioehtosopimus ovat siis kaksi erilaista sopimusta, joilla on omat tarkoituksensa. Niitä koskevat myös erilaiset muotomääräykset

 

Lisätietoja asiaan liittyen saat soittamalla lakipuhelimeemme.

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja avioehtosopimus ovat kaksi erilaista sopimusta, joilla on omat tarkoituksensa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]