Minilex - Lakipuhelin

Avioehto ja puolison velat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisot vastaavat kumpikin omista, ennen avioliiton solmimista ja sen jälkeen syntyneistä veloista. Puolisot eivät siis vastaa toistensa veloista edes silloin, kun heillä on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Näin ollen avioehtoa ei tarvitse tehdä velkojien pelossa. Avioehtosopimuksella puolisot sopivat keskinäisestä suhteestaan, eikä se näin ollen vaikuta kolmansiin.

Myös avioliiton purkautuessa vastuu puolison velasta kuuluu yksin velkaa ottaneelle puolisolle itselleen. Velat vähennetään ennen omaisuuden jakamista niin, ettei toisen puolison osuus pienene toisen velkojen vuoksi. Poikkeuksena yksin ottaman velan vastuuseen on tilanne, jossa puoliso on yksin ottanut velkaa perheen elatusta varten. Tällaisesta elatusvelasta vastaavat molemmat puolisot. Aviopuolisot vastaavat muuten yhdessä ainoastaan yhdessä ottamastaan velasta.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »


» Selvitä asiasi heti

Estät ennalta ongelmien ja riitojen syntymisen tai pahentumisen.

» Unohda ajanvaraukset

Saat vastaukset helposti ilman kalliita tapaamisia.

» Edullinen minuuttihinta

Kiinteä ja edullinen minuuttihinta, joten maksat vain käyttämästäsi puheluajasta.

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Toinen puoliso ei kärsi toisen veloista osituksen yhteydessä

Varoitukset

- Yhteisesti otetut velat ja elatusvelat ovat molempien yhteisvastuun alla

 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa