Avioeroasia tulee vireille avioerohakemuksen jättämisellä käräjäoikeuteen. Puolisot voivat tehdä hakemuksen yhdessä tai toinen puoliso voi tehdä hakemuksen yksin. Avioeroasian tultua vireille voi kumpikin puoliso vaatia omaisuuden jakoa eli ositusta toimitettavaksi. Pääsäännön mukaan puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Täten osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöt lasketaan yhteen ja jaetaan tasan puolisoiden kesken. Omaisuutta ei kuitenkaan jaeta tasan, mikäli puolisoilla on avio-oikeutta rajoittava avioehtosopimus eli avioehto. Avioehto tulee olla tehty ja rekisteröity avioliiton aikana molempien puolisoiden suostumuksella. Avioeroa koskevan asian tultua vireille ei avioehtoa voida enää rekisteröidä. Rekisteröimätön avioehto on mitätön.
Avioehdolla puolisot määräävät avio-oikeuden laajuudesta liitossaan. Avioehdolla puolisot voivat rajoittaa avio-oikeutta tai poistaa avio-oikeuden kokonaan. Avio-oikeus voidaan esimerkiksi poissulkea vain puolison ennen avioliittoa saadun tai ansaitun omaisuuden osalta. Se voi myös olla joko molemminpuolinen tai yksipuolinen. Avioehdossa voidaan myös sopia, että avio-oikeus kummankin omaisuuteen poistuu ainoastaan silloin, jos avioliitto päättyy eroon. Toisaalta avioehdolla voidaan myös palauttaa avio-oikeus kummankin tai toisen omaisuuteen, mikäli se on aikaisemmalla avioehdolla rajattu pois.
Avioehto vaikuttaa siihen, miten puolisoiden omaisuus jaetaan omaisuuden osituksessa. Avioehdolla voidaan rajoittaa avio-oikeutta tai poistaa avio-oikeus kokonaan. Mikäli puolisoilla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen omaisuuteen, toimitetaan vain omaisuuden erottelu. Molemmat puolisot pitävät tällöin oman omaisuutensa itsellään. Jos avioehdolla on taas sovittu, että kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta tiettyyn toisen puolison omaisuuteen, jaetaan puolisoiden kesken tasan muu paitsi avio-oikeuden ulkopuolelle rajattu omaisuus.
Selvitä asiasi heti
Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.
Avioeroasian tultua vireille voi siis kumpikin puoliso vaatia omaisuuden ositusta toimitettavaksi. Harkinta-ajan umpeutumista tai lopullista avioerotuomiota ei tarvitse odottaa, vaan ositus voidaan toimittaa asian tultua vireille. Aviovarallisuussuhteiden purkaminen toimitetaan puolisoiden avioehtoa noudattaen, mutta poikkeustilanteissa siitä voidaan poiketa, jos sen noudattaminen johtaisi toisen puolison osalta kohtuuttomaan lopputulokseen.
Avioehto olisi hyvä laatia ja rekisteröidä mahdollisimman ajoissa avioliiton aikana, jos sellainen halutaan puolisoiden välille tehdä. Avioerotilanteessakin puolisot voivat vielä tehdä avioehdon, mutta tällöin se olisi laadittava ja rekisteröitävä ennen virallisen avioerohakemuksen jättämistä. Avioehtoa koskevat myös tiukat muotovaatimukset, jotka ovat avioehdon pätevyyden edellytyksenä. Avioehtoon ja avioeroon liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä asiantunteviin lakimiehiimme!