Minilex - Lakipuhelin

Avioehto velat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtaisesti jokainen vastaa itse yksi tekemistään veloista, olivatpa velat syntyneet ennen tai jälkeen vihkimisen. Myöskään avioliiton purkautumisen jälkeen puoliso ei joudu vastuuseen toisen puolison yksin tekemistä veloista. Halutessaan puolisot voivat ottaa myös velkaa yhdessä, tällöin he myös vastaavat siitä yhdessä. Perheen elatuksesta johtuvista veloista puoliso voi joutua myös vastuuseen, vaikka velka ei hänen nimellään olisikaan. 

Puoliso voi kuitenkin joutua vastaamaan yksin myös yhteisestä velasta. Mikäli puoliso toimii vastuuttomasti ja käyttää väärin oikeuttaan tehdä velkaa molempien nimissä, voi oikeus julistaa puolison menettämään oikeutensa velan tekemiseen molempien nimissä. Osituksen tullessa ajankohtaiseksi lasketaan molempien puolisoiden varat ja velat. Mikäli puoliso on ylivelkainen, merkitään se osituslaskelmassa nollaksi.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Vaikka velka olisi yhteinen, voi olla, että vain toinen joutuu siitä vastaamaan

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]