Minilex - Lakipuhelin

Avio-oikeutta ei voida pätevästi kauppakirjassa poissulkea

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolison saamaan lahjaan, testamenttiin tai henkivakuutuksen edunsaajamääräykseen on voitu sisällyttää ehto, jonka mukaan saajan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta tiettyyn omaisuuteen, sen osaan tai tuottoon. Vastaavaa ehtoa ei voida sisällyttää kauppakirjaan: avio-oikeutta ei voida pätevästi poissulkea kauppakirjassa. Ehtoa, jonka mukaan ostajan puolisolla ei ole avio-oikeutta kaupan kohteena olevaan omaisuuteen, on pidettävä mitättömänä. Olennaista on huomata kaupan vastikkeellisuus ja lahjan, testamentin tai henkivakuutuksen edunsaajamääräyksen vastikkeettomuus. Kaupassa ostaja maksaa myyjälle korvauksen omistusoikeuden siirtymisestä. Tällöin myyjällä ei ole oikeutta liittää kauppakirjaan määräyksiä avio-oikeuden osalta. Mikäli kauppa on tehty käypää arvoa alempaan hintaan ja osa siitä voidaan katsoa lahjaksi, avio-oikeus voidaan sulkea pois vastikkeettoman saannon osalta.

Tilannetta voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä: A:n vanhemmat haluavat myydä hänelle perinteisesti suvussa kulkeneen elinkeino-omaisuuden. Kaupan kohteen käyväksi arvoksi on arvioitu 150 000 euroa. A:n vanhemmat myyvät hänelle omaisuuden hintaan 100 00 euroa ja liittävät kauppakirjaan ehdon, jolla A:n puolison B:n avio-oikeus kaupan kohteeseen suljetaan pois. Ehto on pätevä vain lahjanluonteisen 50 000 euron hinnanalennuksen osalta. Tältä osin A:n vanhemmat voivat sulkea B:n avio-oikeuden pois. B:n avio-oikeutta A:n kaupassa ostamaan omaisuuteen ei kuitenkaan voida täysin poissulkea. Keskinäisessä suhteessaan puolisot voivat rajata avioehdolla omaisuutta avio-oikeuden ulkopuolelle myös tämän lahjanluonteisen 50 000 euron osalta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]