Minilex - Lakipuhelin

Avopuolison avio-oikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avopuolisoilla tarkoitetaan lain mukaan yhteistaloudessa asuvia parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa.

Avopuolisoiden oikeudellinen asema on parantunut vuoden 2011 voimaan tulleen avoliittolain perusteella. Lain mukaan avopuolisolla on oikeus saada hyvitystä toisen avopuolison talouteen antamistaan panoksista, jos niiden seurauksena toinen puoliso on vaurastunut tai kyennyt säilyttämään omaisuutensa. Poikkeuksellisissa tilanteissa avopuolisolla on oikeus saada myös avustusta kuolleen avopuolison jäämistöstä, mutta minkäänlaista lakimääräisen perillisen asemaa avoleskellä ei muutoin ole. Avopuolisoiden olisikin syytä tehdä testamentti kuoleman varalta, jos he haluavat turvata avopuolisonsa aseman perinnönjaossa.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »


Selvitä asiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

Avioliittolailla säädetään aviopuolisoiden avio-oikeudesta, mutta avoliittolaissa ei tällaista määritelmää tunneta. Näin ollen avopuolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa