Minilex - Lakipuhelin

Avio-oikeus puolison kuoleman jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioliittolain mukaan puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeus konkretisoituu vasta avioliiton päättymisen jälkeisessä omaisuuden osituksessa, jossa puolisoiden omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi. Avioliitto päättyy joko avioeron vireille tulon tai toisen puolison kuoleman johdosta.

Jos puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, kuuluu ositettavaan omaisuuteen lähtökohtaisesti kaikki omaisuus, joka heille on kertynyt sekä ennen avioliittoa että sen aikana. Ositus toimitetaan siis lesken ja ensiksi kuolleen puolison perillisten välillä. Avio-oikeutta ei ensiksi kuolleen puolison perillisillä ole kuitenkaan siihen omaisuuteen, jonka leski on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla toisen puolison kuoleman jälkeen. Jos kuolleen puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö on suurempi kuin lesken, on kuolleen puolison perillisten annettava leskelle tasoituseränä tasinkoa. Tasingonmaksuvelvoitetta ei ole kuitenkaan leskellä, vaikka hänen avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö olisikin suurempi kuin ensiksi kuolleen puolison vastaava omaisuus. Tätä kutsutaan lesken tasinkoetuoikeudeksi.

Leskellä ei luonnollisesti ole avio-oikeutta kuolleen puolison omaisuuteen, jos puolisot ovat ennen avioliittoa tai avioliiton aikana tehneet totaalisen avioehtosopimuksen. Totaalinen avioehtosopimus sulkee avio-oikeuden kokonaan pois puolisoiden väliltä ja täten avio-oikeuden ulkopuolelle jää kaikki heidän omistamansa ja heille vielä tuleva omaisuus. Avioehtosopimus voi koskea myös vain tiettyä omaisuutta, joka tällöin jää osituksen ulkopuolelle. Leskellä ei myöskään ole avio-oikeutta sellaiseen kuolleen puolison omaisuuteen, jonka kuollut puoliso oli ennen avioliittoa tai sen aikana saanut avioehdon poissulkevin määräyksin lahjana, perintönä tai testamentin nojalla.

Leski voi avio-oikeuden olemassaolosta huolimatta olla perillisen asemassa, jonka perusteella hänellä myös on oikeus kuolleen puolison jäämistöön. Jos ensiksi kuolleelta puolisolta ei jää rintaperillisiä, menee jäämistö leskelle riippumatta siitä, onko kyseinen omaisuus avio-oikeuden alaista vai ei.

Lesken oikeus avio-osaan sekä oikeus kuolleen puolison perintöön ovat kaksi eri asiaa, jotka usein sekoittuvat keskenään. Epäselvyyksien välttämiseksi suositeltavaa on kääntyä lakimiehen puoleen perintöön ja avio-oikeuteen liittyvissä kysymyksissä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]