» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Lesken asumista turvataan melko vahvasti lainsäädännön keinoin. Leskellä on nimittäin yleensä oikeus jäädä asumaan puolisoiden yhteiseen asuntoon toisen puolison kuoltua, vaikka perilliset vaatisivat perinnönjakoa. Näin siitäkin huolimatta, että lesken avio-oikeus kuolleen puolison omaisuuteen on avioehdolla poistettu. Tätä kutsutaan lesken asumisoikeudeksi tai laajemmin hallintaoikeudeksi. Leskellä nimittäin on oikeus pitää kuolleen puolison jäämistö kokonaisuudessaan jakamattomana hallinnassaan, jollei rintaperillisen jakovaatimuksesta tai perittävän tekemästä testamentista muuta johdu. Jos jakoon ryhdytään, leskellä on tästä huolimatta oikeus vähintään pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva lesken kodiksi sopiva asunto, jos kodiksi sopivaa asuntoa ei muuten sisälly lesken varallisuuteen. Myös yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan.
Leski saa siis yleensä jäädä asumaan puolisoiden yhteiseen asuntoon, vaikka asunnon omistusoikeus menisi perinnönjaossa perillisille tai testamentinsaajille. Puolisoiden solmima avioehtosopimus vaikuttaa ennen perinnönjakoa tehtävässä puolisoiden omaisuuden osituksessa tai erottelussa, mutta avioehto ei vaikuta lesken oikeuteen jäädä asumaan asuntoon hallintaoikeuden nojalla.
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa