Avioliitossa noudatetaan Suomessa omaisuuden erillisyyden periaatetta, jolla tarkoitetaan sitä, että kumpikin puoliso omistaa itse oman omaisuutensa. Puolisoilla on kuitenkin tästä huolimatta lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeus realisoituu avioliiton purkautumisvaiheessa, jolloin omaisuuden osituksessa puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöt lasketaan yhteen, ja kummallakin puolisolla on oikeus saada puolet tästä summasta. Avio-oikeuden ulottuvuutta voidaan kuitenkin rajoittaa eri tavoin, jolloin avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta ei oteta huomioon osituslaskelmassa. Jos avio-oikeus on suljettu pois kokonaan, toimitetaan osituksen sijaan omaisuuden erottelu. Puolisot voivat itse rajoittaa avio-oikeuttaan avioehtosopimuksella. Sen lisäksi muun muassa omaisuutta lahjoittavat henkilöt voivat määrätä, ettei lahjansaajan puolisolla ole avio-oikeutta lahjoitettuun omaisuuteen.
Omaisuutta lahjoitettaessa voi siis lahjakirjaan otettavalla maininnalla määrätä lahjansaajan puolison tai tulevan puolison avio-oikeudesta lahjaan. Jos avio-oikeus on lahjakirjalla poistettu, ei avio-oikeutta ole myöskään lahjan sijaan tulleeseen omaisuuteen. Jos siis esimerkiksi kiinteistön lahjaksi saanut myy kyseisen kiinteistön ja ostaa kaupasta saaduilla varoilla uuden auton, ei puolison avio-oikeus ulotu kiinteistön sijaan tulleeseen autoon kuten se ei ulottunut kiinteistöönkään. Lisäksi lahjakirjaan on mahdollista ottaa maininta myös lahjoituksen tuotosta. Mikäli tuottoa ei ole lahjakirjassa suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle, on puolisolla lähtökohtaisesti avio-oikeus tuottoon, vaikkei oikeutta olisi itse lahjaan. Siihen omaisuuteen, mitä puoliso saa lahjana avioeron tultua vireille tai toisen puolison kuoltua, ei toisella osapuolella ole suoraan lain nojalla avio-oikeutta.
Selvitä asiasi heti
Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.
Kysymys siitä, onko puolisolla avio-oikeutta lahjoituksena saatuun omaisuuteen, ratkeaa siis lahjakirjan määräyksiä tutkimalla. Lahjoittajalle onkin annettu mahdollisuus päättää omaisuuden avio-oikeudellisesta luonteesta, jotta hän voisi varmistua omaisuuden suvussa pysymisestä, ja siitä, että lahjoitetun omaisuuden arvo hyödyttää vain lahjansaajaa. Mikäli sinulla jäi kysyttävää avio-oikeutta ja lahjoituksia koskien, neuvomme sinua mielellämme lakipuhelimessamme.