Minilex - Lakipuhelin

Avioehto ja omaisuuden säästöt

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioehdolla vaikutetaan puolisoiden väliseen avio-oikeuteen. Avio-oikeuden nojalla aviolliton päättyessä puolisoiden eroon tai toisen puolison kuolemaan molemmilla puolisoilla on oikeus saada puolet puolisoiden omaisuuden säästöjen yhteenlasketusta arvosta. Avioehdolla voidaan vaikuttaa omaisuuden säästöjen jakautumiseen puolisoiden kesken ositusperusteen synnyttyä.

Osituksessa tehdään omaisuuden säästöjen tasajako. Käytännössä se tapahtuu siten, että enemmän omistava puoliso maksaa vähemmän omistavalle puolisolle tasinkoa. Tasinkoa luovutetaan sen verran, että puolisoiden omaisuuden säästöt ovat yhtä suuret. Poikkeuksellisesti tasingon luovuttamisesta on mahdollista poiketa toisen puolison kuollessa. Eloonjääneellä leskellä ei ole velvollisuutta maksaa tasinkoa puolison perillisille. Leskellä on kuitenkin aina oikeus saada kuolinpesästä tasinkoa.

Avioehdolla voidaan poiketa avio-oikeuden periaatteista. Avioehdolla ennen avioliittoa kihlakumppanit tai avioliiton aikana aviopuolisot voivat sopia joko avio-oikeuden rajoittamisesta tai poistamisesta. Avioehtosopimuksessa voidaan esimerkiksi sopia, ettei toisella puolisoista ole oikeutta tiettyyn omaisuuteen kuten lahjaan tai perintöön. Voidaan myös sopia, ettei kummallakaan puolisoista ole oikeutta toistensa mihinkään tulevaan tai olemassa olevaan omaisuuteen. 

Avioehdolla puolisot voivat suojella esimerkiksi omien säästöjensä tai tietyn omaisuuden säilymisestä itsellään myös avioerotilanteessa tai toisen puolison kuollessa. Avioehdon tekeminen onkin järkevää esimerkiksi tilanteessa, jossa toisella puolisolla on huomattavasti suuremmat säästöt tai toinen puolisoista on saanut tai tulee saamaan ison perinnön tai lahjan. Avioehdon laatimisella vältytään isoimmilta riidoilta, vaikka toisaalta kohtuuttomaan lopputulokseen johtavaa avioehtoa voidaan sovitella.

Avioehtosopimusta laatiessa on syytä kääntyä asiantuntevan lakimiehen puoleen. Vaikka netistä saatujen ohjeiden avulla voi päästä jo melko pitkälle, asiantuntijan avulla avioehdosta tulee pätevä ja mahdollisilta tulevilta epäselvyyksiltä ja riidoilta vältytään helpommin. Pieni säästö asianajokustannuksissa voi koitua suuremmaksi menoeräksi myöhemmin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]