Minilex - Lakipuhelin

Avioehto ja yhteinen asunto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioliittoa koskevan lainsäädännön mukainen lähtökohta on, että puolisot saavat avioliiton solmimalla avio-oikeuden toistensa omaisuuteen. Avio-oikeudella on merkitystä avioliiton päättyessä avioeroon tai puolison kuolemaan, sillä tällöin puolisoiden omaisuus jaetaan osituksessa avio-oikeuden perusteella. Omaisuus laitetaan puoliksi, ellei avio-oikeutta ole avioehdolla rajoitettu tai poistettu. Jos puolisoilla on avio-oikeuden poistava avioehtosopimus, avioliiton päättymisen jälkeen osituksen sijaan toimitetaan omaisuuden erottelu eli puolisot erottavat itselleen oman omaisuutensa.

Puolisoiden yhteinen asunto voi olla yhden puolison omistama tai puolisoiden yhdessä omistama. Yhteisen asunnon yhteisomistus tulee tällöin yleensä purkaa, jotta omaisuuden erottelu onnistuu. Jos avioliitto päättyy puolison kuolemaan, lesken asumista suojataan avioehdosta huolimatta. Leskellä on suoraan laista johtuva oikeus pitää hallinnassaan perinnönjaosta huolimatta vähintään puolisoiden yhteinen asunto ja tavanomainen asuntoirtaimista. Tähän oikeuteen ei siis vaikuta se, onko leskellä avio-oikeus puolison omaisuuteen. Vaikka kuollut puoliso olisi yksin omistanut puolisoiden yhteisen asunnon, leski saa pitää asunnon hallinnassaan perillisten vaatimuksista huolimatta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]