Minilex - Lakipuhelin

Avioehto ja testamentti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisot ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävät voivat sopia avioehtosopimuksella siitä, että he poikkeavat lain asettamasta pääsäännöstä, jonka mukaan omaisuus jaetaan parisuhteen päättyessä tasan puolisoiden kesken. Avioehtosopimuksella voi rajata avio-oikeuden ulkopuolelle joko koko omaisuuden tai pelkästään tietyn osan omaisuudesta. Jos toisella puolisoista on esimerkiksi yritysomaisuutta, osittainen avioehtosopimus mahdollistaa yritysomaisuuden sulkemisen avio-oikeuden ulkopuolelle. Avioehtosopimus siis sulkee koko omaisuuden tai määrätyn osan siitä osituksen ulkopuolelle. Avioehto ja testamentti ovat tavallisia asiakirjoja, joiden laatimista ja tarpeellisuutta kannattaa ainakin pohtia.

Testamentilla henkilö voi puolestaan määrätä omaisuudestaan kuolemansa jälkeen melko vapaasti. Testamentin avulla voi määrätä siitä, kenelle haluaa luovuttaa omaisuuttaan. Testamentin tekoa rajoittaa kuitenkin rintaperillisten lakiosa, jolla tarkoitetaan rintaperillisten oikeutta perintöön. Lakiosa on puolet rintaperilliselle kuuluvasta perintöosuudesta. Lakiosa on siis rintaperillisen oikeus, jota perillinen voi vaatia testamentin mahdollisista lakiosaa rikkovista määräyksistä huolimatta. Koska henkilö voi testamentilla määrätä vapaasti omaisuudestaan (pois lukien rintaperillisten lakiosat), hän voi myös sulkea aviopuolisonsa avio-oikeuden pois perinnöllä saatavasta omaisuudesta. Testamenttia laatiessa kannattaa muistaa testamentin tiukahkot muotovaatimukset, esimerkiksi kahden esteettömän todistajan läsnäolon.

Avioehto suojaa puolison testamentin perusteella saamaa omaisuutta elinaikanaan. Näin ollen avioehtosopimus estää saadun perinnön päätymisen toisen puolison omistukseen liiton päättyessä eroon. Myös testamentinantaja voi sisällyttää testamenttiin määräyksen, jonka mukaan testamentinsaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta testamentin perusteella saatuun omaisuuteen.

Avioehtosopimuksen ja testamenttien laatimista kannattaa pohtia huolella, sillä niiden merkitys saattaa olla hyvin suuri omaisuuden jakautumisen kannalta. Oikeanlaiset asiakirjat saattavat pelastaa perheen suurilta riidoilta. Jos pohdit avioehtosopimuksen tai testamentin laatimista, kannattaa kysyä apua asiakirjojen sisältöön liittyen lakimiehiltämme. 

 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Avioehtosopimuksella voi rajata avio-oikeuden ulkopuolelle joko koko omaisuuden tai pelkästään tietyn osan omaisuudesta.

- Testamentilla henkilö voi puolestaan määrätä omaisuudestaan kuolemansa jälkeen melko vapaasti. 

- Testamentinantaja voi sisällyttää testamenttiin määräyksen, jonka mukaan testamentinsaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta testamentin perusteella saatuun omaisuuteen.

Varoitukset

- Oikeanlaiset asiakirjat ovat elintärkeitä testamentin tai avioehdon pätevyyden kannalta!!

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]