Minilex - Lakipuhelin

Avioehdon hinta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioehtosopimus voi olla paljonkin aikaa vievä sopimus, jotta se saadaan laadittua kerralla huolellisesti ja sen osapuolten päämäärien mukaisesti. Avioehtosopimuksen hinta muodostuu yleensä siitä ajankäytöstä, jonka sopimuksen tekevä henkilö siihen käyttää. Mikäli lakimieheltä kuluu aikaa esimerkiksi tarvittavien liitteiden etsimiseen tai niiden olemassaolon selvittämiseen, on hinta luonnollisesti korkeampi. Hinta määräytyy yleensä tuntiveloituksen mukaan, eli loppusumma riippuu työhön käytetyistä työtunneista.

Huomioitavaa on se, että avioehtosopimus tehdään sen varalle, että avioliitto purkautuu joko avioeron vireille tulon tai toisen puolison kuoleman johdosta. Huolimattomasti laadittu avioehtosopimus voi nousta kustannuksiltaan moninkertaiseksi erityisesti avioerotilanteessa, jos sitä ei ole laadittu asian edellyttämällä riittävällä ammattitaidolla ja huolellisuudella. Näinkin merkittävän sopimuksen laatimisessa on siis syytä kääntyä asiansa osaavaan lainoppineen henkilön puoleen, jotta dokumentista saadaan sisällöltään juridisesti niin kattava, kuin mitä osapuolet ovat tarkoittaneet.

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »


Selvitä asiasi heti

Lakiasiat kannattaa aina selvittää heti, ainakin itselle. Lakipuhelimen juristit selventävät oikeutesi ja velvollisuutesi sekä antavat neuvoja kuinka sinun tulisi asiassasi toimia. Näin toimimalla estät ennakolta ongelmien ja riitojen syntymisen tai niiden pahentumisen.

Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että mitä monimutkaisempi avioehtosopimus tulee olemaan, sitä korkeammaksi muodostuvat myös siitä koituvat kustannukset. Lakimiehen veloituksen lisäksi myös Digi- ja väestötietovirasto perii avioehdon rekisteröimisestä oman rekisteröintimaksunsa. Tämä maksu on pakollinen, jotta avioehdosta tulee juridisesti velvoittava sopimus. Maksu peritään jokaiselta avioehtonsa rekisteröivältä saman suuruisena summana.

Loppupeleissä avioehdon hinta rekisteröintikuluineen voi olla hyvinkin pieni kuluerä verrattuna niihin kustannuksiin, joita voi esimerkiksi riitaisessa avioerotilanteessa ilman avioehtosopimusta aiheutua. Avioehdon laatimiseen ja sen kustannuksiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä asiantunteviin lakimiehiimme!

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

-Avioehtosopimuksen voi laatia ennen avioliittoa tai sen aikana.

-Avioehtosopimus voidaan oikeuskäytännön mukaan laatia myös vain avioeron varalle.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä alla olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 040 663 6051 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa