Millä perusteella yksityistien tiemaksu lasketaan? Voiko tienhoitokunta laskuttaa asukkaita sen mukaan montako autoa taloudessa on? Meillä toimii näin. Joku käy laskemassa pihoilla olevat autot ja autojen määrä nostaa tiemaksua vaikkei kuskeja kiinteistössä olisi kuin yksi. Kyse on pienestä kyläyhteisöstä, jossa noin 40 taloutta. Ei maatiloja, vaan tavallisia omakotitaloja.

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Yksityisteitä säätelee Suomessa laki yksityisistä teistä. Kyseisen lain mukaisesti tienpitovelvollisuus on jaettava tieosakkaiden kesken sen hyödyn mukaan, minkä tien kullekin katsotaan tuottavan.

Arvioinnissa on otettava huomioon tieosakkaalla tien vaikutuspiirissä olevan alueen suuruus ja missä määrin tietä kunkin osakkaan kohdalta käytetään tai tullaan käyttämään erilaisiin kuljetuksiin. Myös tieosakkaan mahdollisesti harjoittamasta elinkeinosta johtuva asiakkaiden tien käyttö voidaan ottaa huomioon.

Tarkempia tietoja yksityisteiden tienpidon osittelusta kannattaa selvittää Maanmittauslaitoiksen käsikirjasta yksityisteiden tienpidon osittelusta, joka on saatavilla internetissä vapaasti. Kustannusten määrittämisessä käytetään erilaisia painoarvoja riippuen kiinteistön tyypistä. Vaikuttavia tekijöitä on esimerkiksi käytetty matka.

Asuinkiinteistöjen kohdalla kyseisen käsikirjan mukaan voidaan ottaa huomioon henkilöautojen määrä. Henkilöautot voidaan siis ainakin osittain ottaa tietyssä tilanteessa huomioon tienpitomaksuja ositettaessa.





Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]