Riittäkö jos yksi perijöistä haluaa perityn kiinteistön myyntiin?
Perijöitä yhteensä kolme sisarusta. Yksi haluaa kinteistön myyntiin.

Kiitos!

1 vastaus


Minilex

130 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

On huomattava, että kiinteistön myymisestä määrääminen tapahtuu hieman eri tavalla riippuen siitä, onko tapauksessa kysymys vielä kuolinpesään kuuluvasta kiinteistöstä (perinnönjakoa ei ole toimitettu) vai tilanteesta, jossa perinnönjaossa jokaiselle perilliselle on annettu määräosainen omistusoikeus kiinteistöön.

Ensin mainitussa tilanteessa lähtökohtana on, että kaikki kuolinpesän osakkaat hallitsevat pesän omaisuutta yhteisesti, jolloin kiinteistön myyntiin tarvitaan jokaisen osakkaan suostumus. Eri asia on, jos osakkaat ovat sopineet muunlaisesta päätöksentekomallista, esimerkiksi äänestysmenettelystä. Jos pesä on riitainen eivätkä kaikki ole halukkaita menettelemään omaisuuden suhteen samalla tavalla, kenen tahansa osakkaan on mahdollista hakea tuomioistuimelta pesänselvittäjän määräämistä. Pesänselvittäjän hallinnon aikana osakkaat eivät enää hallinnoi kuolinpesän omaisuutta. Pesänselvittäjä voi katsoessaan kiinteistön myymisen tarkoituksenmukaiseksi hakea tuomioistuinta sallimaan myynnin.

Jos perinnönjako on toimitettu ja perilliset ovat saaneet omistukseensa määräosaisen omistusosuuden kiinteistöstä, koko kiinteistö voidaan myydä ainoastaan, jos jokainen yhteisomistajista suostuu tähän. Kullakin yhteisomistajista on kuitenkin ehdoton oikeus määrätä omasta omistusosuudestaan ja esimerkiksi luovuttaa osuutensa kiinteistöstä ulkopuoliselle. Kuka tahansa yhteisomistajista voi kuitenkin hakea tuomioistuimelta yhteisomistussuhteen purkua. Tällöin kiinteistö myydään kokonaisuutena ja yhteisomistajat saavat kukin osuutensa kauppahinnasta.

Pesänselvittäjän hakemisesta tai muusta kuolinpesää koskevasta päätöksenteosta tai yhteisomistussuhteen purkumenettelystä saattaa olla kannattavaa kysyä tarkemmin Minilexin edullisen lakipuhelimen kautta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]