Minkälainen sopimus pitää tehdä kun omistamme kaksi sijoitusasuntoa ja asunto-osakkeen, joka on minun nimissäni, mutta avioehtoa ei ole.
Olemme keskenämme sopineet että sijoitusasunnot jäävät miehellini ja osake minulle. Sujoitusasunnot ovat yhteisiä ja yksi niistä on osaksi panttina miehen uudessa asunnossa. Minulla ei ole velkoja

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Avioliiton päättyessä puolisot voivat toimittaa sopimusosituksen. Sopimusosituksella tarkoitetaan ositusta, jonka sisällöstä sovitaan yhdessä puolisoiden kesken. Voitte siis tällaisella sopimuksella jakaa omaisuutenne täysin haluamallanne tavalla. Sopimusositus vaatii tosin yksimielisyyttä.

Sopimusosituksessa puolisoiden on tehtävä osituskirja kirjallisesti. Sopimus on molempien puolisoiden allekirjoitettava ja kahden esteettömän todistajan todistettava. Sopimusosituksen tekeminen ei välttämättä vaadi lakimiehen apua, mutta sellaisen käyttäminen asiamiehenä ja sopimuksen laatijana voi olla kannattavaa.

Jos avioero ei ole vielä ajankohtainen, on avioliiton aikana mahdollista tehdä joko avioehtosopimus tai osituksen esisopimus.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]