Hei, erosimme avopuolisoni kanssa. Omistamme yhdessä talon, 50/50. Sovimme että hän saa jäädä taloon asumaan, itse muutin vuokralle. Hän hoitaa sovitusti kaikki kulut talosta ja jossakin vaiheessa, kun saa riittävästi rahaa säästettyä, lunastaa minun puolikkaani. Tällä hetkellä mahdollisuutta siihen ei ole, mutta minulle järjestely käy näin. Minulla ei ole vaateita talon suhteen, riittää kunhan siitä ei koidu minulle hankaluuksia. Luotan, että hän hoitaa asiat sovitusti.

Onko tälläinen järjestely sallittu, eikö se perustukin keskinäiseen sopimukseemme ja yhteistyöhön? Mitä hankaluuksia tästä järjestelystä voi tulla, vai voiko?

1 vastaus


756 vastausta

Hei,

Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta sääntelee avopuolisoiden omaisuuden erottelua silloin, kun avoliitto päättyy. Lain tarkoittamana avopuolisona pidetään yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta asuneita puolisoja, taikka puolisoja joilla on tai on ollut yhteinen, tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Lain mukaan avoliiton päättyessä, ja avopuolison sitä vaatiessa, toimitetaan omaisuuden erottelu, jossa lähtökohtana pidetään sitä, että kumpikin avopuoliso pitää oman omaisuutensa. Mikäli avopuolisoilla on yhteistä omaisuutta, tulee yhteisomistussuhde tarvittaessa purkaa. Lain säännöksistä on kuitenkin mahdollista poiketa avopuolisoiden välisellä sopimuksella. Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinenkin. Mikäli sopimanne järjestely ei toimi, ja entinen avopuolisosi ei selviä taloonne liittyvistä maksuvelvoitteista, teillä on mahdollisuus vaatia talon yhteisomistussuhteen purkamista, jolloin entisellä avopuolisollanne on mahdollisuus halutessaan lunastaa talo.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]