Ostin asunto-osakkeen uudiskohteesta (rivitaloyhtiö) Vantaalta lokakuussa 2014. Kyseessä on kuuden asunnon pieni asoy ja myyjänä oli kohteen rakentanut yhtiö (oy-muotoinen). Asuntoon muutettiin asumaan lokakuun loppupuolella 2014. Maaliskuun alussa 2015 selvisi, että asunnon WC-tilojen vesijohdossa on vuoto, joka oli vuotanut seinän sisään todennäköisesti siitä alkaen, kun asuntoon on kytketty vedet. Vakuutusyhtiön teettämän raportin mukaan syynä lienee ollut liitoksen ylikiristys. Rakentajan vakuutusyhtiö purkaa, kuivaa ja jälleenrakentaa asunnon entisenlaiseksi.
Huolena on asunnon jälleenmyyntiarvon lasku vaikka vauriot korjataankin. Korjauksesta on tultava kuitenkin merkintä isännöitsijäntodistukseen.
Onko tilanteessa oikeutta hinnanalennukseen? Onko kaupan purku mahdollinen?

1 vastaus


Minilex

59 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Ensisijaisena keinona virheen korjaamiseen mainitsemassasi tapauksessa on virheen oikaisu. Mikäli virheen oikaisu ei tule kysymykseen tai jollei oikaisua suoriteta, ostaja saa 1) vaatia virhettä vastaavaa tai muuten virheeseen nähden määrältään kohtuullista hinnanalennusta; tai 2) purkaa kaupan, jos sopimusrikkomus on olennainen. Tässä tapauksessa virheen oikaisuun on jo kuitenkin ryhdytty, joten hinnanalennus tai kaupan purku eivät mielestäni tule kysymykseen.

Asuntokauppalain 4 luvun 26 § kuitenkin mahdollistaa ostajalle oikeuden korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii asunnon virheen vuoksi. Niinpä ainoa mahdollisena keinona tässä tapauksessa näkisin vahingonkorvauksen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]