Miten suuressa roolissa perukirja on kuolinpesän kiinteistön myynnissä? Onko itse laadittu perukirja pätevä kiinteistön myyntiä ajatellen?

Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon, kun laatii perukirjaa kuolinpesän kiinteistön myyntiä ajatellen?

1 vastaus


756 vastausta

Kiitos kysymyksestäsi,

Perunkirjoituksessa vainajan varoista ja veloista ja kuolinpesän osakkaista laaditaan perukirja. Perintökaaren mukaan perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta, mutta asianomaisen lääninveroviraston toimesta perunkirjoituksen toimittamisaikaa voidaan pidentää, mikäli se on tarpeen pesän laadun tai muun erityisen syyn vuoksi. Perunkirjoitus on laadittava aina jokaisen Suomessa vakinaisesti asuneen kuoleman jälkeen. Mikäli perunkirjoitusta ei toimiteta, vainajan velat voivat tulla osakkaiden vastattavaksi.

Perukirjoja laativat esimerkiksi pankit, lakitoimistot ja oikeusaputoimistot, mutta perukirjan voi tehdä myös itse. Perunkirjoituksen järjestää yleensä se, joka tuntee vainajan varallisuustilanteen parhaiten. Perunkirjoitukseen tulee kutsua kaikki kuolinpesän osakkaat, leski sekä mahdolliset toissijaiset omaisuuden saajat.

Kuolinpesän osakkaat voivat sopia perunkirjan laatijasta sekä siitä, kuka asiaa pääasiallisesti hoitaa kuolinpesän puolesta. Lain mukaan perunkirjan laativat kaksi uskottua miestä pesänhoitajana olevan osakkaan, pesänselvittäjän tai testamentin toimeenpanijan toimeksiannon perusteella. Mikäli yksi osakas valtuutetaan toimimaan kuolinpesän puolesta, edellytetään jokaiselta muulta osakkaalta yksilöityä valtakirjaa asunnon myyntiä ja välitystoimeksiannon tekemistä varten. Kuolinpesälle voidaan hakea lisäksi vapaaehtoista selvennyslainhuutoa helpottamaan kiinteistön myyntiä. Tällä tarkoitetaan kaikkien jakamattoman kuolinpesän omistaman kiinteistön oikeudenomistajien luetteloimista.

Kuolinpesän omaisuuden hoidosta ja hallinnasta päättävät kuolinpesän osakkaat yhteisesti, jolloin myös kuolinpesän omistaman kiinteistön myynti edellyttää osakkaiden yksimielistä päätöstä. Jos yksimielisyyteen ei päästä, kukin osakas voi hakea tuomioistuimelta pesänselvittäjän määräämistä, joka tämän jälkeen tekee kaikki kuolinpesää koskevat päätökset. Mikäli joku osakkaista vastustaa myyntiä, voi pesänselvittäjä hakea tuomioistuimelta lupaa kiinteistön myyntiin. Edellytyksenä luvan myöntämiselle kuitenkin on, ettei kuolinpesän jakaminen onnistu ilman kiinteistön myyntiä riitaisuuksien vuoksi.

Kuolinpesän omistamaa kiinteistöä myytäessä tulee huomioida lesken mahdollinen asumissuoja. Tällaisessa tilanteessa kuolinpesän omistaman asunnon myyntiin tarvitaan lesken suostumus. Merkitystä ei ole sillä, onko leski osakkaana kuolinpesässä.

Perunkirjoituksessa saatetaan tarvita muitakin asiakirjoja. Mikäli perittävä on tehnyt testamentin tai avioehtosopimuksen, tulee tämä liittää perukirjaan. Sama koskee myös muita asiakirjoja, jotka ovat tarpeen pesän tilan selvittämiseksi. Lisäksi perukirjaan tulee liittää kirkonkirja tai vastaavan rekisterin ote, josta käy selville eloonjäänyt puoliso ja perilliset.

Verotuksen osalta tulee huomioida, että kiinteistön myynnistä kertyvä voitto on kuolinpesän verotettavaa tuloa. Ainoastaan perillinen voi saada voiton verovapaana laskennallista perintöosuuttaan vastaavalta osalta silloin, kun hän on käyttänyt asuntoa vakituisena asuntonaan vainajan kuoleman jälkeen yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. Sen sijaan leskellä ei ole avio-oikeuden perusteella oikeutta saada luovutusvoittoa verovapaana.

Mikäli perunkirjoituksen jälkeen tulee ilmi uusia varoja tai velkoja, on laadittava täydennys- tai oikaisuperukirja kuukauden kuluessa.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]