Kunta on määrännyt omistamani kiinteistön liittymään vesiosuuskuntaan ja sen ylläpitämään vesi- ja viemäriverkostoon, vaikka kiinteistölläni on lain mukainen jätevesijärjestelmä koostuen wc-jätteiden umpikaivosta ja harmaavesien sakokaivoista ja suodatinkentästä.

Perustuuko tuo vaatimus johonkin lakiin?

Mihin tahoon voin vaatimuksen kumoamiseksi vedota, kun kunta tai vesiosuuskunta eivät ole halukkaita asiasta neuvottelemaan?

1 vastaus


Minilex

69 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen, kuten vesiosuuskunnan, vahvistetulla toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Toiminta-alueen sisällä olevalla kiinteistöllä on siten liittymisvelvollisuus. Liittämisvelvollisuudesta voi kuitenkin tietyin edellytyksin hakea vapautusta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen kiinteistön liittämisvelvollisuudesta. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.

Vesihuoltolain mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen edellyttää lisäksi, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamisen edellytyksenä on myös, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]