Hei! Olimme muuttamassa uuteen taloyhtiöön. Ennen kuin sovittu muuttopäivä oli, saimme kantaa tavaroita huoneistoon. Sohvaa kannettaessa, se kuitenkin osui käytävän lamppuun joka meni rikki. Lampun kupu oli jo valmiiksi hauras ja kellastunut. Vuokraisäntämme vaatii, että korvaamme lampun. Kenen tässä tilanteessa kuuluu kustantaa vahinko?

1 vastaus


Minilex

10 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos viestistäsi.

Lähtökohta on, että vahingonaiheuttaja on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon, joka aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksesta. Tuottamus tarkoittaa tässä yhteydessä huolimattomuutta, joten se, että lamppu särkyi vahingossa ei sulje pois korvausvelvollisuutta. Korvausvelvollisuutta voidaan alentaa tai sovitella sen perusteella, että vahingon aiheutumiseen on myötävaikutettu toisen osapuolen toimesta. Se, onko lampun hauraus tällainen seikka, on tulkinnanvaraista. Tämän näyttäminen toteen jälkikäteen taas on melko vaikeaa.

Katsoisin, että olette velvollinen korvaaman tämän rikkoutuneen lampun. Tai pikemminkin sohvaa kantaneet henkilöt vastaavat yhteisvastuullisesti tämän lampun korvaamisesta. Vaikka asia ei ole täysin selvä, asian selvittely riita-asian oikeudenkäynnissä ei varmasti ole vaivan arvoista, ottaen huomioon asiasta syntyvät kulut ja riski niiden lankeamisesta teidän vastuullenne.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]