Minä olen Antero Kourunen, asun Turussa TVT: asunnossa. Asunnossani joka on 3 huonetta ja keittiö, asui minun lisäkseni alivuokralainen. Hän asui asunnossa n. 8 vuotta .Minä irtisanoin hänen alivuokrasopimuksensa, jolloin hänen irtisanomisaikansa oli 3 kuukautta. Alivuokralainen muutti, kuitenkin pois ennen irtisanomisaikaansa. Minä perin häneltä vuokran 2.lta irtisanomiskuukaudelta, koska oletin että toistaiseksi voimassa olevassa alivuokrasopimuksessa, alivuokrasuhdetta irisanottaessa, vuokranmaksu tulee maksaa irtisanomisajalta. Minä lyhensin alivuokralaisen vuokranmaksuaikaa 1.llä kuukaudella, olenko kuitenkin perinyt häneltä liikaa vuokraa, olisiko hänen pitänyt lopetaa vuokranmaksunsa, silloin kun hän muutti asunnostaan pois, eikä irtisanomisaikansa puitteissa?

1 vastaus


Minilex

16 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Kiitos kysymyksestänne.

Alivuokrasopimuksen alivuokranantajan irtisanomisaika tosiaan on kolme kuukautta, jos alivuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden. Tämä pidempi irtisanomisaika on tarkoitettu oikeastaan vuokralaisen suojaksi, jotta tällä olisi esimerkiksi aikaa etsiä uusi asunto. Irtisanomisaika ei siis periaatteessa tarkoita vuokranantajan ehdotonta oikeutta vuokran saamiseen irtisanomisajalta.

Alivuokralaisella on aina oikeus itse irtisanoa vuokrasopimus 14 päivän irtisanomisajalla, vaikka vuokranantaja olisi irtisanonut vuokrasopimuksen ensin. Näin menetellessään alivuokralaisen ei tarvitse maksaa monen kuukauden vuokraa, koska vuokrasopimus päättyy aikaisemmin.

Alivuokranantaja ja alivuokralainen voivat myös halutessaan sopia irtisanomisen jälkeen vuokrasopimuksen päättymispäivästä. Lain mukaan toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus päättyy irtisanomisajan kuluttua, jollei toisin sovita. Joka tapauksessa vuokrasopimuksen päättymispäivään asti vuokralaisella on velvollisuus maksaa vuokra.


Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]