Hei. Taloyhtiöömme kuulumaton naapuri on jo noin seitsemän vuoden ajan lähetellyt valituskirjeitä sekä -sähköposteja, käynyt soittelemassa ovikelloja ja valittamassa siitä jos taloyhtiömme hallintaan kuuluvalle alueelle esimerkiksi pysäköidään auto väliaikaisesti. Hänen viestinsä vaihtelevat kohteliaasta viranomaisilla uhkailuun. Viranomaiset eivät ole olleet meihin yhteydessä eli heillä ei ilmeisesti ole asiaan sanomista. Kaupungin kirjallinen vastaus alueen käytöstä kysyessä oli "Taloyhtiön oma asia miten aluettaan käyttää.". Naapuri kertoo olevansa huolestunut kadunpätkän, päättyvä katu, liikenneturvallisuudesta mutta on myöntänyt olevansa harmissaan olohuoneensa ikkunan näkymässä olevista autoista. Kadulla on pysäköinti sallittu. Täyttäisikö tämä jonkinlaisen häirinnän tunnusmerkit?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Kysymystäsi koskien jonkinlaisen häirinnän tunnusmerkkien täyttymisestä voidaan ryhtyä lähestymään monelta kantilta. Jos ajatellaan mahdollista kotirauhan rikkomista, voidaan tarkastella rikoslakia. Laissa on määritelty kotirauhan rikkomiseksi esimerkiksi oikeudeton meneminen kotirauhan suojaamaan paikkaan. Tästä voi olla kyse esimerkiksi ovikellojen soittelussa. On myös huomioitavaa, että asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat kuuluvat kotirauhan suojan piiriin.

Valituskirjeiden ja sähköpostien lähettelyssä voi olla kyse viestintärauhan rikkomisesta, jos teko on ollut omiaan aiheuttamaan viestien kohteelle huomattavaa häiriötä tai haittaa. Asiassa on siis käsillä monta eri tekotapaa, jotka kaikki haittaavat normaalia elämää. Onkin suositeltavaa esimerkiksi soittaa lakipuhelimeemme, jotta osaavalle lakimiehelle voi antaa yksityiskohtaisen selostuksen kaikista naapurin toimista, jolloin niille jokaiselle voi löytää parhaiten tekoa vastaavan rikosnimikkeen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »