Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Minilex
135 vastausta
Soita lakimiehelle - 0600 12 450
Holhoustoimilain mukaisesti alle 18- vuotiaat ovat alaikäisiä, eli heidät katsotaan vajaavaltaisiksi. Tästä huolimatta alaikäisellä on oikeus määrätä itse omaisuudestaan, jonka hän on omalla työllään ansainnut. Jos alaikäinen käyttää tätä oikeutta vastoin selvästi omaa etuaan tai tähän on olemassa ilmeinen vaara, edunvalvoja eli vanhempi, voi ottaa omaisuutta hoitoonsa siltä osin kuin se on tarpeellista alaikäisen edun suojaamiseksi. Jos lapsen rahoja käytetään hänen hyväkseen, hänen mielipide tulisi kuitenkin huomioida silloin, kun lapsi on yli 15-vuotias.
Lapsen varoja ei saisi sekoittaa toisten varoihin, kuten vanhemman tai sisaruksen varoihin. Rahoja ei saisi myöskään käyttää muuhun tarkoitukseen kuin hänen hyväkseen. Vanhempien elatusvastuun piiriin kuuluvat menot ovat heidän vastuullaan, joten lapsen varoja ei voi käyttää esimerkiksi ruokaan, asumiseen tai terveydenhoitomenoihin. Lähtökohtaisesti lapsen varoja ei saisi myöskään lainata.
Kun lapsen varoja käytetään väärin, kannattaa tehdä ilmoitus edunvalvonnan tarpeesta. Ilmoituksen voi tehdä alaikäinen, jota asia koskee tai muu henkilö. Kun lapsen varoja käytetään väärin, edunvalvoja eli tässä tapauksessa lapsen vanhempi, voi syyllistyä lievään kavallukseen, kavallukseen, törkeään kavallukseen tai luottamusaseman väärinkäyttöön. Väärinkäytetyn tai kavalletun summan pitää olla vähäistä suurempi, jotta asia etenisi rikosprosessiin. Tämän arvioi esitutkinta. Lievemmissä tilanteissa asia pyritään selvittämään, mutta varat pyritään palauttamaan.
Rikoslain mukaisesti se, joka anastaa hallussaan olevia toisen henkilön varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.
Jos vanhempasi ovat siis tilisi käyttöoikeutta hyväksikäyttämällä vieneet rahat ilman suostumustasi, kyse on kavalluksesta. Se ei ole sallittua, vaan teko on kielletty rikoksena.
Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.