Jos kyseessä on kaksoiskansalainen, missä maassa sukunimi pitäisi ensin muuttaa?

1 vastaus


778 vastausta

Sukunimeään muuttaessa kaksoiskansalaisen tulee huomioida molempien kotimaidensa lainsäädännöt nimiasioihin liittyen ennen nimenmuutoksen tekoa. Nimeä muuttava henkilö on aina itse vastuussa siitä, että nimenmuutos on sallittu kaikissa maissa, joiden kansalainen hän on. Ulkomailla asuvan suomalaisen tulee ilmoittaa nimenmuutoksestaan, jotta nimi voidaan vaihtaa Suomen väestötietojärjestelmään. Suomessa sukunimen vaihtamiseen suhtaudutaankin useimmiten melko hyväksyvästi ja asia sujuu yleensä kohtuullisen helposti, kun taas kaikissa maissa tilanne ei ole sama. Joissakin maissa nimilainsäädäntö ja ja nimenvaihtoprosessi eivät ole yksinkertaisia, eikä lopputulos nimenvaihdoksen suhteen ole aina itsestäänselvä.

Jos siis esimerkiksi asut Suomen ulkopuolella maassa, johon sinulla on kansalaisuus ja päätät vaihtaa sukunimeä, toimita nimenmuutospäätös tai laillistettu kopio siitä Suomeen viimeisimmän asuinkuntasi maistraatille, jolloin he päivittävät osoitteesi väestötietojärjestelmään.

Myös sillä on merkityksensä, millä perusteella nimeään muuttaa, voi olla merkityksensä prosessissa. Sukunimen muuttaminen naimisiinmenon myötä eroaa sukunimen vaihdoksesta muuten, sillä vaihdoksen rekisteröintiä varten voidaan tarvita eri asiakirjoja. Nimenvaihdosprosessi ja sen vaiheet ja edellytykset vaihtelevat hyvin paljon maakohtaisesti; yleispäteviä ohjeita, jotka pätevät jokaiseen maahan, on vaikeaa määrittää. Mikäli kuitenkin asut vakituisesti ulkomailla ja teet nimenvaihdoksen siellä, on sinulla ilmoituvelvollisuus Suomeen, mikäli toinen kansallisuutesi on Suomi.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »