Hei, olen jo pitkään miettinyt kesämökille oikeata kivääri ampuma-asetta koristeeksi. Olen ollut tekemisissä aseiden kanssa jo pitkään, mutta aselupaa en omista, enkä myöskään metsästyskorttia. Sitten törmäsin netissä aseisiin, ilman sarjanumeroa olevat, "kotona", USA:ssa tehdyt Ghost-aseet. Sen tiedän, että siellä, US:ssa ei tarvitse mitään lupaa semmoisen omistamiseen. Suomessa taas on aika tiukat aserajat ja tiedän, ettei muualta kuin Suomesta tuoduista aseosista saa tehdä ampuma-asetta. Siksi ajon ostaa oikean aseen monena osina, jonka jälkeen poistan liipasimen ja vasaran välisen yhteyden. Kysymys kuuluu: saako Suomeen tuoda aseen osia, joissa ei ole sarjanumeroa, joita ei ole rekisteröity? Meneekö ne tullista läpi? Ps. En ole pankkia menossa ryöstämään =D
Minilex
60 vastausta
Soita lakimiehelle - 0600 12 450
Luvan ampuma-aseen ja aseen osan hankkimiseen antaa ja peruuttaa hakijan kotikunnan tai kotipaikan poliisilaitos. Luvan erityisen vaarallisen ampuma-aseen ja sen osan hankkimiseen antaa ja peruuttaa Poliisihallitus. Lupahakemus jätetään poliisilaitokseen henkilökohtaisesti. Hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilan ja käyttäytymisen perusteella pidetään sopivana pitämään hallussaan ampuma-asetta ja aseen osia. Luvan ampuma-aseen ja aseen osan valmistamiseen tai muuntamiseen yksityistä tarkoitusta varten antaa ja peruuttaa poliisilaitos.
Luvan ampuma-aseen ja aseen osan tuontiin suomeen yksityistä tarkoitusta varten antaa hakijan kotikunnan poliisilaitos. Yksityinen tuontilupa annetaan enintään kolmeksi kuukaudeksi. Ampuma-aseen tai aseen osan hallussapitoon oikeuttavan luvan haltijan on tehtyään ampuma-aseen pysyvästi ampumakelvottomaksi tai aseen osan pysyvästi toimintakelvottomaksi, esitettävä ase tai aseen osa poliisilaitokselle tarkastusta varten 30 päivän kuluessa.
Ampuma-aseen saa tehdä pysyvästi ampumakelvottomaksi tai aseen osan pysyvästi toimintakelvottomaksi vain ase-elinkeinonharjoittaja, jolla on lupa ampuma-aseiden kaupallisessa tarkoituksessa tapahtuvaan valmistamiseen taikka korjaamiseen ja muuntamiseen.
Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.