Lapseni aloittaa syksyllä koulun pienen kuntamme ainoassa koulussa. Eilen oli tuleville ekaluokkalaisille ja meille vanhemmille järjestetty yhteinen kouluun tutustumistilaisuus. Tässä tilaisuudessa on myös perinteisesti julkistettu tuleva luokkajako. Kyseinen ikäryhmä (38kpl) tullaan jakamaan kahtia. Mutta kaikkien yllätykseksi ilmoittivatkin, että luokkajakoa ei tehdä ollenkaan ennen koulun alkua, vaan muutama viikko koulun alun jälkeen. Odotettu tieto jäi saamatta. Onko tämä laillista?

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Täsmällisten lain säännösten puuttuessa katsoisin että luokkajaosta päättäminen ja sen toteuttaminen on lähtökohtaisesti koulun itsensä päätettävissä, ja että toiminta on ollut täysin laillista. Toiminta voi lähtökohtaisesti olla asiatonta esimerkiksi silloin, mikäli koulu on aikaisemman käytännön sijaan nimenomaisesti lupautunut sitovaan luokkajakoon, ja mikäli tämän lupauksen perumisesta on aiheutunut vähäistä suurempaa vahinkoa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »