Hei,
Yhdistyksessä on ilmennyt näkemys, että mikäli yhdistyssääntöihin ei ole kirjattu hallitukselle lupaa valita yhdistyskokousten paikkaa, on kokoukset pidettävä yhdistyksen PRH ilmoitetulla paikkakunnalla? Pitääkö tämä paikkansa? Riittääkö sääntömuutoksiin, jos kirjattaisi että hallitus saa päättää kokousajan ja paikan?
Yt. Teea Nurminen

1 vastaus


Minilex

Opiskelija

62 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Yhdistyslaissa ei ole säännöksiä yhdistyskokouksen kokouspaikasta toisin kuin esimerkiksi osakeyhtiölaissa. Näin ollen lähtökohtana on, että yhdistys voi itse päättää, missä kokouksen järjestää.

Tavanomaista toki on, että yhdistys järjestää kokouksensa yhdistyksen kotikunnassa. Yhdistyslaissa ei kuitenkaan ole estettä muunlaisen paikan valinnalle. Paikan valinnassa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon esteettömyys, jotta jäsenten yhdenvertainen mahdollisuus osallistua yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon toteutuu mahdollisimman tehokkaasti.

Estettä ei ole sille, että sääntöihin otetaan kirjaus kokouspaikan valinnasta. Näin ollen siis yhdistyksen sääntöihin voidaan ottaa kirjaus siitä, että hallitus päättää yhdistyskokouksen kokouspaikasta ja -ajasta. Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta voi yhdistyslain mukaan päättää kuitenkin vain yhdistyksen kokous. Yhdistyksen aiemmat säännöt saattavat lisäksi määrätä tarkemmin sääntöjen muuttamisesta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »