Muutimme asuntoon jossa pian muuton jälkeen todettiin vesivahinko ja paha homevaurio lattiassa. Lattia kuivattiin, remontoitiin ja osa kalusteista uusittiin. Oireilumme jatkuivat, joten tilasimme paikalle homekoirat. Homekoirat tekivät merkkauksen eli jokin mikrobilähde vielä on. Vuokrayhtiö ei suostunut korvaamaan homekoirien kuluja. Koska yhteistyötä ei löytynyt päätimme pitää löydöksen tarkan kohdan omana tietonamme.
Yhtiö teki asunnossa vain ilmanvaihto ja hiilidioksidimittauksen tyhjään asuntoon (48h) ja se kesti vajaan 2 tuntia. ??
Olemme tilanneet terveystarkastajan asuntoon, mutta muutamme asunnosta kuun vaihteessa pois.
Jos terveystarkastaja tekee omissa tutkimuksissaan jonkin löydön tuosta kohdasta, niin onko vuokrayhtiö meille korvausvelvollinen, homekoirien tutkimuskulut tms?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, kiitos viestistäsi!

Mikäli terveystarkastaja toteaa, että asunnossa on hometta, tällaisessa tilanteessa vuokralaisella olisi oikeus saada maksamaansa vuokraa vähintään kohtuullisesti alennettua siltä ajalta, jolta huoneisto ei ole ollut vaadittavassa tai sovitussa kunnossa. Homekoiratutkimuksen korvaamista voisi taas vaatia esim. sellaisessa tilanteessa, jossa vuokralainen on purkanut vuokrasuhteen ja tästä on aiheutunut vuokralaiselle vahinkoa. Toinen peruste oman tutkimuksen korvaamiselle olisi sellainen, jos vuokranantaja on selkeästi laiminlyönyt home-epäilyjen selvittämisen. Tässä tapauksessa kuitenkin oli jo kutsuttu terveystarkastaja tekemään selvitystä, jolloin homekoiratutkimuksen korvausvaatimuksen menestyminen voi olla hieman epävarmaa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »