Minilex - Lakipuhelin

Pysäkiltä lähtevän linja-auton väistäminen taajama-alueella sijaitsevalla, etuajo-oikeutetuksi merkityllä tiellä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pysäkiltä lähtevälle linja-autolle pitää antaa tietä alle 60kmh tieosuuksilla. Muuttuuko etuajo-oikeusjärjestys silloin, jos tie on erityisesti liikennemerkein merkitty etuajo-oikeutetuksi? Tällainen tie on esimerkiksi Sörnäisten Rantatie Helsingissä.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Autoilija on velvollinen vähentämään nopeuttaan ja tarvittaessa pysäyttämään autonsa, jotta linja-auto voi esteettä lähteä pysäkiltä silloin, kun tien suurin sallittu nopeus on enintään 60 km/h. Autoilijan väistämisvelvollisuus määräytyy siis ainoastaan tien nopeuden mukaan ja autoilija on velvollinen väistämään, kun rajoitus on 60 km/h tai tätä alempi.

Linja-auton kuljettajan on kuitenkin liikkeelle lähtiessään noudatettava erityistä varovaisuutta ja annettava suuntamerkki hyvissä ajoin. Linja-auton kuljettajan on myös tarkkailtava muuta liikennettä ja varmistettava, ettei liikkeelle lähteminen aiheuta vaaraa muille. Lisäksi, jos autoilija on niin lähellä linja-autoa, ettei hän ehdi enää pysäyttämään ajoneuvoaan, saa hän jatkaa matkaansa väistämättä linja-autoa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »