Osallistun Kokemusasiantuntijavalmennukseen ja meidän pitää kunkin pitää esitelmä (aihe vapaa). Olen lukenut sivuiltanne Persoonallisuusoikeudesta, lähemmin potilaan yksilöllisyyden huomioimisesta ja tähän liittyvää aineistoa. Olen laatinut slide-esityksen ja kysynkin nyt, voinko käyttää aineistoa koulutuksessa? Meitä on 24 koulutettavaa ja olemme kaikki allekirjoittaneet salassapitosopimuksen. En saanut tähän liiteeksi tuota laatimaani aineistoa, mutta lähetän sen mieluusti, kunhan saan osoitteen.
Terveisin
Ritva Heinistö

1 vastaus


Minilex

49 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Tekijänoikeus suojaa toisen tekemää kirjallista esitystä. Toisin sanoen toisen kirjoittamaa tekstiä ei saa esittää omanaan. Tekijänoikeus tuottaa yksinoikeuden saattaa teksti yleisön saataviin, myös muutettuna.

Tekijänoikeus ei suojaa ideaa tai ajatusta, joten erilaisia tekstejä on lupa käyttää oman esityksensä lähdeaineistona. Toisin sanoen Minilexin artikkeleita ja niiden sisältämää tietoa on lupa käyttää esityksen pohjana. Informaatio tulee kuitenkin esittää omin sanoin, eli suora kopiointi ei ole sallittua. Suoria lainauksia on lupa ottaa ainoastaan hyvän tavan mukaisesti ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Koko esitystä ei ole lupa kopioida suoraan Minilexistä, mutta jonkin verran suoria lainauksia voi käyttää. Hyvään tapaan kuuluu, että suorassa lainauksessa kerrotaan sitaatin lähde.

Tekijänoikeutta ei ole lakeihin tai asetuksiin, joten jos lakipykälän tekstiä voi käyttää huoletta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »