Sain Kelalta 11.2.2020 päätöksen vuoden 2018 opintotuen takaisinperinnästä. Kirjeessä luki, että minulta peritään takaisin kahden kuukauden opintoraha korkoineen eli n. 538 euroa.

Eehdyin, ja luulin kyseessä olevan vuoden 2019 takaisinperintä sillä odotin tämänsuuruista laskua. Maksoin Kelan laskun 7.3.2020 ja nyt tajusin, että maksuni oli aiheeton. Aloitin opintoni syksyllä 2018, ja tienaamani tulot sijottivat pääasiassa alkuvuodelle. Oikaisupyyntö takaisinperinnästä olisi pitänyt tehdä viim. 30 päivän aikana. Maksoin siis aiheettomasti Kelalle.

Voiko Kela olla palauttamatta rahoja takaisin tililleni, kun tällainen erehdys pääsi käymään? Onko minullla oikeus saada rahani takaisin? Minulla on toki kaikki todisteet siitä, etten ole tienannut opiskeluaikanani vuonna 2018 liikaa tuloja.

1 vastaus


Tiina Nieminen

60 vastausta

Kiitos kysymyksestäsi,

Tapaukseen soveltuu hallintolaki. Kyseessä on asiavirhe, joka tarkoittaa, että päätös perustuu väärään tai puutteelliseen selvitykseen tai on ilmeisesti lain vastainen.

Lain mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Aloite on tehtävä tai vaatimus virheen korjaamiseksi on esitettävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä. Asiavirheen korjaamiseksi asia on käsiteltävä uudelleen ja asiassa tulee antaa uusi päätös. Näin ollen voit tehdä aloitteen asiavirheen korjaamiseksi, jolloin Kelan tulee palauttaa virheellisesti peritty opintotuki takaisin.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »