Avoliitossa 1,5v. Mies muutti omistamaani taloon. Ei ole vuokrasop, ei yhteistä omaisuutta/lapsia. Hän osallistui kiint. kuluihin(vesi,sähkö, jäte, puita lämmitykseen) vuoden verran. Hän on muuttanut asuntovaunuunsa toiselle paikkakunnalle minun pyynnöstäni. Hänen huonekalut/tavaransa on talossani, eikä ole tehnyt osoitteenmuutosta/muuttoilmoitusta. Lokak. sovimme suullisesti, että hänen tavaransa saa olla kevääseen talossani, kunnes hän ostaa asunnon. Hän ei halunnut vuokrata kallista varastoa tavaroilleen eikä vuokrata asuntoa itselleen. Marrask. ilmoitin suullisesti ja kirjallisesti sähköpostilla, että 31.12.2016 mennessä on tehtävä muuttoilm. luovutettava avaimet ja hoidettava tavarat pois. Nyt hän uhkaa minua käräjäoikeudella, eikä tee asian eteen mitään. Mitkä on minun oikeudet?

1 vastaus


Minilex

46 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Kiitos viestistä,
Avoliitossa pääsääntönä on, että kumpikin osapuoli pitää oman omaisuutensa, joten omistussuhteisiin avoliitolla ei ole vaikutusta. Jos sinulle aiheutuu kustannuksia tavaroiden säilyttämisestä, olet oikeutettu saamaan korvausta avopuolisoltasi huolenpidon kannalta tarpeellisista kuluista ja muista kustannuksista. Yksi vaihtoehto tilanteeseen on sopia, että avopuolisosi maksaa sinulle korvausta siitä, että huolehdit hänen omaisuudestaan. Jos kuitenkin päätät esimerkiksi viedä tavarat takaisin avopuolisollesi, on hyvä muistaa, että sinulla on huolenpitovelvollisuus siitä, ettei tavaroille aiheudu vahinkoa. Mikäli kuitenkin avopuolisosi myötävaikuttaa tavaroiden vahingoittumiseen tai tahallisesti päättää olla ottamatta tavaroita vastaan, ei hän voi lähtökohtaisesti vaatia korvauksia sinulta tältä osin. Et kysymyksesi yhteydessä maininnut täsmällisesti, millä perusteella avopuolisosi oli uhannut käräjäoikeudella, joten antamiesi tietojen pohjalta en pysty arvioimaan oikeuksiasi tältä kannalta. Jos kysymys on kuitenkin edellä käsitellystä tavaroiden säilytysvelvollisuudesta, ei hänellä antamiesi tietojen perusteella ole mahdollista vaatia, että säilyttäminen jatkuu sen enempää mitä olette asiasta keskenään sopineet. Mikäli avopuolisosi asuu vielä virallisesti asunnossasi, sinun tulee hakea tuomioistuimelta häätöä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »