Äitini kuoli muutamia vuosia sitten ja hänen leskeksi jäänyt mies meni uusiin naimisiin melko pian siitä ja netissä huomasin äidistäni kuvaa julkisesti näkyvissä ja muut äitini läheiset eivät halua että netissä on äidistäni mitään kuvia. Onko hänellä oikeus laittaa kuvia kun lähiomaiset eivät halua että niitä on netissä?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Vaikka tilanne voi läheisistä tuntua epämiellyttävältä, ei kuvan tai tiedon julkaiseminen kuolleesta henkilöstä ole kiellettyä, ellei tapauksessa ole kyse kunnianloukkauksesta. Rikoslain 24:9 §:n mukaan kunnianloukkaukseen voi syyllistyä esittämällä kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen. Vainajaa koskevan tiedon tulee tällöin kuitenkin olla valheellista, joten pelkkä henkilön yksityiselämää koskevien – mutta todenmukaisten – kuvien julkaiseminen ei tunnusmerkistöä täytä.

Rikoslain 24:8 §:ssä säännellyn yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen rangaistavuus on lain esitöiden mukaan tarkoitettu suojaamaan nimenomaan elossa olevien henkilöiden yksityisyyttä. Näin ollen kuolleesta voi julkaista jopa melko arkaluonteista materiaalia ilman, että kyse on rangaistavasta teosta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]