Mitä teen, naapuri miehineen aiheuttaa taloyhtiössä sanallista häirintää. Rouva on koko asumisemme ajan kuusi vuotta, aiheuttanut minussa -pelkotilan heidän näkemisestäänkin. Viimeisen vuoden aikana hän on kaksi kertaa lähestynyt erittäin uhkaavasti ja haukkunut minut aiheettomasti(todistettavasti). Viimeinen ulostulo oli
kokouksen sisällä asialistaan kuuluumatonta ,minuun kohdistuvaa panettelua. Johon oletin puheenjohtajan puuttumista, olenhan hallituksen jäsen! Olen henkisesti lopussa.Kotini ei ole tämän viimeisen ulostulon jälkeen enää se alue jonne on vapaa kulku. Auttakkaa vaikka viidellä sanalla mitä voin tehdä. Olemme vanhempi rauhallinen pariskunta elämme omillamme emme ketään ole loukanneet ja naapurien kanssa toimeen tulleet.

1 vastaus


Minilex

61 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Tilanteenne vaikuttaa hankalalta ja tilanteeseen kannattaa ehdottomasti puuttua. Mahdollisuuksiinne vaikuttaa asiaan vaikuttaa pitkälti häirinnän laatu, vakavuus ja se, kuinka kauan toiminta on jatkunut. Mikäli tilanteellenne on todistajia ja silminnäkijöitä, se helpottaa asian viemistä eteenpäin.

Paras tapa ratkaista tilanne on asianomaisten välinen keskustelu ja siten yrittää saada asia selvitetyksi. Apuna voi käyttää jotakin ulkopuolista tahoa, kuten taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa.

Mikäli häirintä on tasoltaan hyvin vakavaa ja jatkuvaa, voivat jopa rikoslain säännösten edellytykset täyttyä. Jos henkilö rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla, voidaan hänet tuomita kotirauhan rikkomisesta rangaistukseen. Kotirauhan piiriin kuuluvat asunnot sekä asuintalojen porraskäytävät ja piha-alueet.

Jos henkilö on esittänyt toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka esittänyt Teihin kohdistuvaa halveksuntaa, voidaan hänet tuomita kunnianloukkauksesta sakkoon.

Tässä muutamia vaihtoehtoisia menettelytapoja asian ratkaisemiseksi. Jotta tilanne saadaan ratkaistuksi, kannattaa paras menettelytapa varmistaa asiantuntijalta. Soittamalla lakipuhelimeemme voitte selventää asiaa tarkemmin ja he osaavat antaa tarkan vastauksen parhaasta menettelytavasta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »