Olen hakenut avioeroa pahoinpitelyn johdosta. Estänyt ex-puolison yhteydenotot kaikin mahdollisin tavoin.
Fb-sivuillani on kuvia yhteisestä elämästämme, minun ottamiani ja ex-puolison luvalla yhteiselon aikana julkaistuja.
Nyt hän koettaa vaatia minua poistamaan luvallaan aikanaan julkaisemani kuvat käyttäen yhteydenottoon äitinsä fb-tiliä. Kuvat ovat minun sivuillani, ilman nimiä tms. Ja ovat normaaleja yhteiskuvia mm. reissuiltamme ja yhteisistä tekemisistä.
Onko kuvat poistettava. Ne eivät ole kunniaa tai yksityisyyttä loukkaavia ja ovat luvallisesti julkaistuja yhteisen elämän aikana.

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Kuvaaminen on lähtökohtaisesti sallittua julkisella paikalla, mutta esimerkiksi kotirauhan suojaamissa paikoissa (kuten asunnossa tai kerrostalon yleisissä tiloissa) ei saa oikeudettomasti kuvata. Ilmeisesti tapauksessasi kuvaus on kuitenkin tapahtunut täysin sallituissa tilanteissa ja sinulla on kuvaajana tekijänoikeudellisessa mielessä oikeus saattaa ottamasi kuvat yleisön saataviin.

Vaikka kuvaus olisi tapahtunut luvallisesti ja kuvien julkaiseminen olisi tekijänoikeuslain näkökulmasta sallittua, voi kuvien julkaiseminen loukata kuvissa esiintyvän henkilön yksityisyyttä. Rikoslain 24:8 §:n mukaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä on kyse, jos toisen yksityiselämää koskeva tieto, vihjaus tai kuva toimitetaan lukuisten ihmisten saataville siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Vaikka henkilöä ei esitettäisi mitenkään halventavassa valossa, kuuluu kuitenkin esimerkiksi henkilön parisuhdehistoria hänen yksityisyytensä piiriin. Keskeistä on siis arvioida, välittyykö kuvista jotain sellaista henkilön yksityiselämään liittyvää informaatiota, jonka julkaiseminen voisi aiheuttaa henkilölle kärsimystä.

Varminta on aina pyytää kuvien julkaisemiseen kuvissa esiintyvien henkilöiden lupa, ja hyvän tavan mukaista on toki myös noudattaa kuvassa esiintyvän henkilön tahtoa, jos henkilö myöhemmin toivoo itseään esittävien kuvien poistamista esimerkiksi somesta. Mahdollista on myös rajata kyseinen henkilö pois kuvasta. Kuvan julkaiseminen netissä ei kuitenkaan välttämättä riko lakia.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]