Poikani , joka täytti toukokuussa 18-vuotta otti kyynärpää ja ranteen väliselle alueelle tatuoinnin, jossa on kaikkien perheen jäsenten nimet etu- ja sukunimineen. Fonttikorkeus oli n. 3cm. Olen huolestunut, koska kolme mainituista henkilöistä on alaikäisiä eikä heiltä ole lupaa kysytty.
Kysynkin, saako tatuoitsija toimia näin ilman kaikkien kirjallista lupaa? Mikä on tatuoinnin ottaneen vastuu?

1 vastaus


756 vastausta

Lähtökohtaisesti tautointien tekeminen ammatillisesti on luvanvaraista ja melko tarkkaan valvottua. Tatuointivärien tulee täyttää laissa määrätyt kriteerit ja toiminnan on muutenkin oltava terveydellisesti turvallisella pohjalla. Sen sijaan muilta osin tatuoija on vastuussa myymästään palvelusta vain samassa määrin kuin muutkin elinkeinonharjoittajat. Tatuoija ei voi esimerkiksi varmistua etukäteen siitä, että asiakkaan esimerkiksi itse suunnittelema kuva on varmasti sellainen, ettei se loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia. Itse suunnittelemistaan kuvista tautoija toki on lähtökohtaisesti vastuussa.

Toisen henkilön nimen tatuoimisesta ei ole laissa säännelty mitään, eikä siitä ole myöskään oikeuskäytäntöä. Sinänsä toisen ihmisen nimen käyttäminen on kiellettyä ainoastaan tarkoituksessa esiintyä tänä henkilönä. On myöskin lain vastaista ottaa toisen ihmisen nimeä esimerkiksi oman yrityksen nimeksi. Toisen ihmisen nimen kirjoittaminen mihinkään teokseen, kuten kirjaan, kuvaan tai tatuointiin ei siis lähtökohtaisesti loukkaa kenenkään oikeuksia, niin kauan kuin kyseessä ei ole henkilön kunnian loukkaaminen tai halventaminen muuten. Tässä tilanteessa ei mitään sellaista liene kyseessä, joten mitä luultavimmin tautoinnin ei pitäisi aiheuttaa ongelmia kenellekään.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]