Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän osuuden myynti toiselle osakkaalle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän osakkaalla on oikeus perittävän kuoleman jälkeen luovuttaa eli esimerkiksi myydä pesäosuutensa toiselle. Tämä toinen taho voi olla kuka tahansa, esimerkiksi kuolinpesän toinen osakas. Kuolinpesän osuuden luovutus on tehtävä kirjallisesti, allekirjoitetulla asiakirjalla, mutta sen tarkempia muotovaatimuksia pesäosuuden luovutukseen ei liity. Jos pesäosuuteen odotetaan tulevan esimerkiksi kiinteää omaisuutta, ei luovutusta silti tarvitse tehdä kiinteistökaupan määrämuodossa, sillä pesäosuus katsotaan irtaimeksi omaisuudeksi. Kuolinpesän osuuden myynti ei ole sama asia kuin tehokas perinnöstä luopuminen, sillä määrätessään pesäosuudestaan, osakkaan katsotaan ryhtyneen perintöön ja ottaneen sen vastaan. Osuuden luovuttava osapuoli joutuukin maksamaan osuudestaan perintöveroa normaalisti.

Kuolinpesän osakkaat saattavat haluta myydä ja ostaa pesäosuuksia jaon helpottamisen toivossa. Näin voi olla erityisesti pesissä, joissa omaisuus on laadultaan hankalasti jaettavaa. Kuolinpesä saattaa esimerkiksi koostua vain yhdestä kiinteistöstä, eivätkä osakkaat halua kiinteistöä yhteisomistukseensa. Samoin kuolinpesässä osuuksien kaupat voivat tulla harkittaviksi, jos kuolinpesä jouduttaisiin jakamaan hyvin pieniin osiin. Pesäosuuden luovutus ei kuitenkaan poista luovuttajalta osakkaan oikeuksia. Jos myös luovutuksensaaja on pesän osakas, ei luovutus aiheuta pesässä muita muutoksia kuin osuuden siirtymisen. Pesäosuuden myynyt osakas voi kuitenkin halutessaan valtuuttaa ostajan tai jonkun toisen edustamaan itseään esimerkiksi perinnönjaossa, mikäli hän ei enää halua itse henkilökohtaisesti osallistua pesää koskevaan päätöksentekoon.

Kuolinpesän osuuden luovutus toiselle osakkaalle on siis täysin mahdollista. Kaupan molemmille osapuolille voi kuitenkin aiheutua kaupasta veroseuraamuksia. Pesäosuuden luovuttaja joutuu maksamaan perintöveroa sekä mahdollisesti luovutusvoittoveroa, kun taas ostaja saattaa kauppahinnan lisäksi joutua maksamaan varainsiirtoveroa. Jos harkitset pesäosuutesi luovuttamista tai toisen osakkaan osuuden ostamista, kannattaakin asiasta keskustella esimerkiksi lakimiehen kanssa taloudellisesti edullisimman ratkaisun löytämiseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]