Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän hoitajan palkkio

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän hoitajana toimii pääsääntöisesti henkilö, joka on pesän tilaan parhaiten perehtynyt. Tällainen henkilö on yleensä vainajan puoliso tai muu läheinen. Mikäli kuolinpesän osakkaat eivät pääse yksimielisyyteen kuolinpesää koskevissa asioissa, voivat he hakea käräjäoikeudelta määräystä kuolinpesän hoitajasta. Käräjäoikeus määrää kuolinpesän hoitajaksi henkilön, jonka voidaan olettaa suoriutuvan tehtävästä asianmukaisesti. Yleensä pesänhoitajat ovat lakimiehiä.

Pesänhoitajalla on oikeus saada kuolinpesän laatuun ja laajuuteen sekä käyttämäänsä työmäärään nähden kohtuullinen palkkio työstään. Pesänhoitajalle aiheutuneet kulut on myös korvattava täysimääräisesti. Palkkio sekä muut korvaukset maksetaan kuolinpesän varoista. Mikäli pesän varat eivät tähän riitä, vastaa kuluista se, jonka hakemuksesta pesänhoitaja määrättiin. Vastuu voi siten jakautua myös useammalle taholle. 

Varsinkin pienissä kuolinpesissä pesänhoitajalle maksettava palkkio voi viedä suuren osan kuolinpesän varoista. Tämän vuoksi onkin suositeltavaa ottaa yhteyttä lakimieheen ennen pesänhoitajan hakemista käräjäoikeudelta. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]