Minilex - Lakipuhelin

Pesänselvittäjäksi määrääminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pesänselvittäjän kuolinpesään määrää hakemuksesta tuomioistuin. Tavallisesti jo tehdyssä hakemuksessa ehdotetaan tiettyä henkilöä pesänselvittäjäksi. Tuomioistuimen antama pesänselvittäjämääräys lakkauttaa kuolinpesän osakkaiden yhteishallinnon ja kuolinpesä siirtyy välittömästi pesänselvittäjän hallintoon.

Tuomioistuin voi määrätä pesänselvittäjäksi henkilön, jonka se voi olettaa selviävän tehtävästä pesän laajuus ja laatu huomioiden. Tehtävään yksiselitteisesti sopimaton on aina henkilö, joka on liiketoimintakiellossa, konkurssissa tai jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Sopimaton pesänselvittäjän tehtävään on myös sellainen henkilö, joka ei puutteellisen kielitaitonsa vuoksi pysty pitämään osakkaita ajan tasalla pesän asioista heidän omalla äidinkielellään.

Pesänselvittäjän sopimattomuus voi perustua myös sellaiseen hakemuksen tehneen ja selvittäjän väliseen riippuvuussuhteeseen, että selvittäjän asianmukaisen selvitystyön voidaan arvioida vaarantuvan. Pesänselvittäjäksi ei voidakaan määrätä henkilöä, jonka voidaan katsoa olevan tämän vuoksi esteellinen tehtäväänsä.

Pesän osakkailla ja perittävän velkojilla on aina oikeus esittää mielipiteensä paitsi pesänselvittäjähakemuksesta, myös pesänselvittäjäksi määrättävän henkilöllisyydestä. Tuomioistuin ei ole sidottu näihin mielipiteisiin, mutta se ottaa ne huomioon pesänselvittäjämääräystä antaessaan.

Silloin kun pesänselvittäjäksi on ehdolla useampi henkilö, valinta perustuu kokonaisarviointiin. Etusija annetaan yleensä silloin kokemuksen ja koulutuksen perusteella ansioituneimmalle riippumatta siitä, kenen ehdokas on kyseessä.

Pesän osakas voidaan määrätä pesänselvittäjäksi vain silloin, kun kaikki osakkaat ovat siitä yhtä mieltä ja menettelylle on erityinen syy. Tällöin edellytetään myös sitä, ettei kukaan perittävän velkojista vastusta menettelyä.

Pesänselvittäjämääräyksen antaminen edellyttää aina pesänselvittäjäksi ehdotetun henkilön suostumusta, joka tulee liittää jo hakemukseen pesänselvittäjän määräämiseksi. Hakemuksessa ei kuitenkaan ole välttämätöntä ehdottaa jotain tiettyä henkilöä pesänselvittäjäksi, vaan tarvittaessa tuomioistuin voi määrätä selvittäjän myös viran puolesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]