Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesä ilmoittaja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintökaaressa on säädetty, että pesän ilmoittaa se, joka hoitaa kuolinpesää tai on muutoin parhaiten perehtynyt kuolinpesän tilaan. Tällaista henkilöä voidaan kutsua kuolinpesän ilmoittajaksi. Ilmoittajan on nimensä mukaisesti ilmoitettava kuolinpesään kuuluva omaisuus perunkirjoituksessa. Ilmoittaja voi olla jokin kuolinpesän osakkaista, leski tai pesänselvittäjä. Tärkeintä on, että ilmoittajana olisi se, jolla on parhaat tiedot kuolinpesään kuuluvasta omaisuudesta.

Kuolinpesän ilmoittajan tehtävänä on perunkirjoituksessa pesän omaisuuden ilmoittaminen. Tietoa pesään kuuluvasta omaisuudesta voidaan saada myös muita tietoja hyväksi käyttäen. Myös muut kuin pesänilmoittaja, voivat tuoda esille, mikä omaisuus kuuluu kuolinpesään.

Kuolinpesän perunkirjoituksen tulisi antaa oikeat tiedot kuolinpesän omaisuudesta, myös täydennysperunkirjoitus voidaan suorittaa, jos pesään ilmestyy uutta omaisuutta.

Kuolinpesän ilmoittajana on henkilö, jonka hallussa kuolinpesän omaisuus on tai joka muutoin on perehtynyt pesän tilaan. Kummankin ehdon täyttyminen riittää siihen, että hän toimii pesän omaisuuden ilmoittajana. Myös jokainen osakas on velvollinen kertomaan, jos he tietävät pesään kuuluvasta omaisuudesta.

Jos haluat tietää lisää niin ota yhteyttä joko soittamalla tai jättämällä viesti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]