Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän irtain omaisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesällä tarkoitetaan vainajan omaisuuden ja velkojen muodostamaa kokonaisuutta. Kuolinpesään kuuluu yleensä monenlaista omaisuutta. Oikeustieteellisessä keskustelussa on tavallista käyttää jakoa irtaimiin ja kiinteisiin esineisiin. Irtaimistolla, eri irtaimilla esineillä, tarkoitetaan kaikkea sitä omaisuutta, jota ei lasketa kiinteäksi omaisuudeksi. Kiinteää omaisuutta ovat kiinteistöt. Irtainta omaisuutta ovat siis esimerkiksi huonekalut, taulut, kirjat, keittiövälineet, sisustustarvikkeet, vaatteet ja vaikkapa maatalouskoneet. Irtainta omaisuutta ovat lisäksi tietyt erityiset esineet, kuten arvopaperit ja ajoneuvot. Myös toisen maalla sijaitsevaa rakennusta pidetään irtaimena esineenä. Jaottelulla irtaimiin ja kiinteisiin esineisiin ei ole väliä perintöä jaettaessa. Kaikki kuolinpesään kuuluva omaisuus jaetaan perintökaaren säännösten mukaisesti pesän osakkaiden kesken. On myös mahdollista, että pesän osakkaat päättävät myydä kuolinpesän irtaimiston, ja ottaa perintöosuutensa suoraan rahana. Joskus voi käydä myös niin, että kuolinpesä on ylivelkainen. Silloin kaikki pesän omaisuus, kiinteistöt ja irtaimisto, käytetään pesän velkojen maksuun. Perillisille ei siis jää mitään jaettavaa.

Jos sinulle heräsi lisäkysymyksiä perintöoikeudellisiin lakiasioihin liittyen, älä epäröi olla yhteydessä lakimiehiimme. Minilexin lakimiehet voit tavoittaa kätevästi Minilexin lakipuhelimesta. Lisää lakitietoa voit löytää myös Minilexin kattavasta artikkelikokoelmasta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]