Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän valtakirja pankkiasioinnissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilön kuollessa kuolinpesän osakkaiden olisi syytä olla yhteydessä pankkiin vainajan kuoleman jälkeen mahdollisimman pian, sillä pankki saa tiedon kuolemasta väestörekisterikeskukselta usein viiveellä ja näin kuolinpesän osakkaiden oikeusturva voi vaarantua. Koska pankki pyrkii suojaamaan vainajan ja pesän osakkaiden etua, sulkee se kaiken vainajan rahaliikenteen, kuten pankkikortit sekä tilien ja arvopaperilisäysten käyttöoikeudet.

Lain mukaan vainajan oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat pesän osakkaille ja he päättävät kuolinpesän asioista yhdessä. Näin ollen osakkaat voivat käyttää vainajan varoja vain yhteisellä päätöksellä. Tämä tarkoittaa sitä, että pankkiasioinnissa jokaisen osakkaan on oltava läsnä, kun varoja käytetään tai osakkaiden tulee antaa yhdelle osakkaalle valtakirja, jolla tämä valtuutetaan hoitamaan pesän asioita.

Tietyissä tapauksissa osakas voi kuitenkin toimia ilman valtakirjaa. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa perunkirjoitusta varten pyydettyjen saldotodistusten ja muidenkin vainajan pankkiasioiden tietojen saamiseen liittyvät tilanteet, sekä tilanteet, joissa pankille jätetään maksettavaksi vainajan kuolemaan selkeästi liittyviä pesänhoitokuluja, kuten esimerkiksi lasku vainajan hautakiven hankkimisesta. Henkilö voi myös ilman valtakirjaa luetteloida pankkitoimihenkilöiden kanssa vainajan tallelokeron sisällön.

Pankki vaatii aina kuolinpesän osakkaalta valtakirjat kaikkien osakkaiden suostumuksesta, kun vainajan tililtä nostetaan rahaa tai kun halutaan myydä vainajan arvopapereita. Lisäksi suostumus vaaditaan aina, kun vainajan tallelokero tyhjennetään tai kun tarvitaan tietoja vainajan elinaikaisista pankkiasioista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]