Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän jako leski

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jos perittävällä oli kuollessaan rintaperillisiä, heillä on lähinnä oikeus perintöön perittävän kuoleman jälkeen. Myös leskellä voi kuitenkin olla perintäoikeus, joko perittävän tekemään testamenttiin tai lakimääräiseen perimysjärjestykseen perustuen. Lesken asemaa suojataan antamalla hänelle oikeus pitää jäämistö jakamattomana hallinnassaan, vaikka perillisasemassa olisikin rintaperillisiä. Lesken hallintaoikeus jäämistöön voi kuitenkin supistua, mikäli joku rintaperillisistä vaatii kuolinpesän jakoa, tai mikäli perittävän tekemästä testamentista johtuu muuta. Kuolinpesän jako on mahdollista esitetyn jakovaatimuksen johdosta sen jälkeen, kun kuolinpesä on selvitetty asianmukaisesti.

Kuolinpesän jako on mahdollinen lesken eläessä. Rintaperillisen esittämän perinnönjakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä leskellä on kuitenkin oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto ja tavanomainen asuntoirtaimisto. Oikeus asunnon hallintaan voi väistyä, jos lesken omaan varallisuuteen tai jäämistöön muutoin sisältyy kodiksi soveltuva asunto. Tavanomainen asuntoirtaimisto on kuitenkin aina jätettävä lesken hallintaan. Myös lesken hallintaan tuleva omaisuus voi sinänsä olla perinnönjaon kohteena. Hallintaoikeuden rasittama omaisuus voidaan sijoittaa jollekin perintöosalle laskennallisesti, mutta tämäkään ei voi loukata lesken oikeutta.

Jos ensiksi kuolleelta puolisolta ei jäänyt lainkaan rintaperillisiä eikä myöskään toissijaisia perillisiä, leski perii tältä jääneen omaisuuden rajoittamattomin omistusoikeuksin. Jos ensiksi kuolleelta puolisolta jää eloon toissijaisia perillisiä, lesken omistusoikeus omaisuuteen on rajoitettu, jolloin hän ei voi tehdä siitä testamenttia, jolla toissijaisten perillisten oikeutta loukattaisiin.

Lesken asema perinnönjaossa on siten riippuvainen perittävän mahdollisesti tekemästä testamentista ja sen sisällöstä sekä siitä, onko perittävällä muita perillisiä elossa ja vaativatko nämä perinnönjakoa. Puolisoiden tekemät keskinäiset testamentit ovat hyvin suosittuja, ja niihin voidaan myös ottaa rintaperillisten sitoumukset siitä, että nämä eivät vaadi perinnönjakoa lesken eläessä. Perinnönjaon ratkaisut vaativatkin usein tapauskohtaista harkintaa. Lakimieheltä voi halutessaan kysyä lisää neuvoja perintöasioihin liittyen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]