Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän arvo-osuustili

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Arvo-osuustili on sijoituksia varten olemassa oleva tili, jolle merkitään sijoittajan hankkimat osakkeet, joukkovelkakirjalainat ja muut arvo-osuudet. Vainajan jälkeen jättämään omaisuuteen voi kuulua arvo-osuustili. Kyse ei silloin ole esimerkiksi paperisista osakekirjoista, vaan sähköisestä tilistä sijoituksille. Kuolinpesän osakkaat voivat halutessaan jatkaa yhdessä perinnönjättäjän harjoittamaa sijoitustoimintaa. Sijoitusten myyminen tai jakaminen perillisten kesken on luonnollisesti myös mahdollista.

Kuolinpesän osakkaat ovat yhdessä vastuussa pesään liittyvästä päätöksenteosta ja asioiden hoitamisesta. Näin ollen myös arvo-osuustilin säilyttäminen sellaisenaan edellyttää osakkailta yhteisvastuuta. Toimeksiantojen helpottamiseksi osakkaat voivat valtuuttaa jonkun heistä tai ulkopuolisen henkilön hoitamaan sijoituksiin liittyviä asioita. Muuten sijoitusten hallinta voi käytännössä olla jähmeää, kun toimeksiantoihin tarvitaan aina kaikkien osakkaiden kirjallinen suostumus. Maksullisen sijoitusneuvojapalvelun tai vastaavan omaisuudenhoitopalvelun käyttäminen voi olla yksi toimiva vaihtoehto hallinnoida kuolinpesän sijoituksia yhdessä.

Jos kuolinpesän osakasmäärä on suuri, voi perinnönjättäjän aloittaman sijoitustoiminnan jatkaminen kuolinpesän nimissä olla hankalaa. Riskinä on esimerkiksi se, että aktiivista seurantaa edellyttävät sijoitukset voivat seurannan puutteen vuoksi aiheuttaa taloudellisia menetyksiä kaikille osakkaille. Tällöin pesän osakkaiden voi olla järkevintä pyrkiä jakamaan arvo-osuustilille kuuluva omaisuus oikeassa suhteessa perillisille tai mahdollisille testamentinsaajille. Arvo-osuuksia saavien osakkaiden on tätä varten avattava omiin nimiinsä uusi arvo-osuustili, ellei heillä ole sellaista ennestään.

Perinnönjako ei aina yrityksistä huolimatta onnistu nopeasti. Perinnönjaon pitkittyessä osakkaat eivät välttämättä ole myöskään halukkaita harjoittamaan sijoitustoimintaa yhdessä. Tällöin varteenotettava vaihtoehto voi olla sijoitusten siirtäminen sellaisille tileille, joissa riski sijoitusten häviämiselle on alhainen. Näin varallisuus säilyy pitkälti koskemattomana siihen asti, kun perinnönjako voidaan tosiasiallisesti toimittaa.

Asiantuntijan puoleen kannattaa kääntyä sijoitusten perimiseen liittyvissä lisäkysymyksissä. Oikeudenmenetyksiä tai taloudellista vahinkoa saattaa esiintyä, jos osakkaat eivät oma-aloitteisesti selvitä toimintamahdollisuuksiaan periessään arvo-osuustilin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]